Hyppää sisältöön

Raviohjastajien MM: Mika Forss nousi neljännelle sijalle

Raviohjastajien MM-kiertuetta jatkettiin tänään Eskilstunassa Ruotsissa. Mika Forss nousi illan osalähtöjen myötä yhden sijoituksen ylöspäin kokonaispisteissä, viidenneltä sijalta neljänneksi. Kärkisijaa 14 osalähdön jälkeen pitää hallussaan Kanadan Doug McNair.

Mika Forss raviohjastajien MM Indie Eskilstuna 280519 kuva Hippos Hanna Laakso
Mika Forss ohjasti kolmossijan kuusivuotiaalla Indiellä Eskilstunassa. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Suomea kilpailuissa edustavalle Mika Forssille päivä oli kokonaisuudessaan onnistunut. Hevoset suorittivat odotettua paremmin, ja osalähdöistä napsahti sijat neljä, kolme, kaksi ja yhdeksän. Eskilstunan viimeisestä osalähdöstä Forssin ajokki oli poissa, mikä tarkoitti suomalaisohjastajalle automaattista kuuden pisteen lisäystä kokonaispottiin.

Forss kertoi, että Eskilstunan hevosista mieleenpainuvimman suorituksen esitti Valnes Ior, joka kamppaili tiukasti voitosta ja sijoittui toiseksi. Viisivuotiasta ruunaa valmentaa Rickard Svanstedt.

”Hevonen palasi tauolta, talvella oli vaan treenattu, ja teki heti tuollaisen esityksen. Valmentaja oli tosi tyytyväinen”, Forss kommentoi. ”Kokonaisuudessaan hevoset tekivät kyllä tänään tosi hyvät suoritukset.”

Doug McNair Arctic Agent raviohjastajien MM Eskilstuna 280519 kuva Hippos Hanna Laakso
Pekka Korven valmentama Arctic Agent toi Kanadan Doug McNairille toisen illan voitoista. Kuva: Hippos / Hanna Laakso

Osalähtöjen voittoihin ylsivät Eskilstunassa Kanadan Doug McNair, joka ajoi kaks voittoa, Hollannin Rick Ebbinge, kisojen isäntämaa Ruotsin Ulf Ohlsson sekä Norjan Eirik Höitomt.

Eskilstunan ravien jälkeen osalähtöjä on ajettu 14/24. Kärkipaikkaa pitävän Kanadan Doug McNairilla on yhteensä 123,5 pistettä. Toisena on Ruotsin Ulf Ohlsson, 118,5 pistettä. Kolmatta sijaa pitää hallussaan Hollannin Rick Ebbinge, 115,5 pistettä. Neljäntenä olevan Mika Forssin saldo kasvoi 110 pisteeseen.

Raviohjastajien MM-kilpailut jatkuvat keskiviikkona 29. toukokuuta Rättvikissä, missä ajetaan seuraavat viisi osalähtöä. Maailmanmestaruus ratkeaa perjantaina 31. toukokuuta Gävlessä.

Vapaasti käytettäviä kuvia raviohjastajien MM-kilpailuista

Pistetilanne, osalähtöjä ajettu 14/24


1. Doug McNair, Kanada, 123,5 pistettä
2. Ulf Ohlsson, Ruotsi, 118,5
3. Rick Ebbinge, Alankomaat, 115,5
4. Mika Forss, Suomi, 110
5. Matthew Williamson, Uusi-Seelanti, 107,5
6. Eirik Höitomt, Norja, 104
7. Yannick Gingras, Yhdysvallat, 103,5 
8. Franck Nivard, Ranska, 99
9. James MacDonald, Kanada, 94 pistettä
10. Michael Nimczyk, Saksa, 92,5
11. Rodney Gatt, Malta, 79
12. Todd McCarthy, Australia, 70


Lisätietoja: 

Hanna Laakso

Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403