Hyppää sisältöön

Raviliiga-hevoset myydään 30.12.

Raviliiga päättyy vuoden lopussa ja sääntöjen mukaan hevoset myydään huutokaupassa joulukuun aikana. Hevosten myyntipäiväksi on päätetty keskiviikko 30. joulukuuta, jolloin järjestetään Raviliiga HIFK:n Mascate Matchin huutokauppa livenä Vermon ravien yhteydessä, ja muut kahdeksan myytävää Raviliiga-hevosta huutokaupataan netissä Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton huutokauppasivustolla.

Mascate Match ja muut Raviliiga-hevoset myydään 30.12. Kuva: Juho Hämäläinen

Raviliiga HIFK:n omistama Mascate Match huutokaupataan Vermossa paikan päällä. Muiden hevosten osalta päädyttiin nettihuutokauppaan, koska isoa yleisötapahtumaa, johon kaikki Raviliiga-hevosten omistajat ja taustajoukot olisivat voineet kerääntyä, ei koronatilanteen vuoksi voi järjestää. Useita kotimaisia ja kansainvälisiä suurkilpailuja voitanut Mascate Match on erityinen hevonen suomalaiselle raviurheilulle, ja siksi sen myymisen järjestelyt ovat tärkeitä. 

”Mascate Matchin myyminen Vermon ravien yhteydessä tarjoaa mahdollisuuden hevosen nykyisille omistajille tulla todistamaan paikan päälle myyntitilannetta. Lisäksi vältetään mahdolliset ylikuormittumiset huutokauppasivustolla, kun Mascate Match myydään livenä”, Suomen Hippoksen markkinointi- ja kehityspäällikkö Tomi Himanka kertoo.  

Vermo Areena järjestää myyntipäivän ravit huutokauppateemalla. Mascate Matchin osaomistajat saavat muistella hevosensa menestyksen täyteistä matkaa Raviliigassa ja osallistua huutokauppaan, jossa jännitetään, kuka ostaa tamman. Mascate Match huutokaupataan Vermon ravien päätyttyä. Hevonen tulee paikan päälle Vermoon ja itse huutokauppa tapahtuu ravintolakatsomossa, jossa voidaan varmistua riittävästä tilasta ja tilanteen vaatimista turvaväleistä. 

Nettihuutokaupassa myytävänä olevat hevoset myydään niin, että niiden myyntiajat loppuvat porrastetusti Vermon ravien aikana. Veikkauksen TotoTV seuraa lähetyksessään Raviliiga-hevosten nettihuutokauppaa ja kuvaa suorana paikan päällä Mascate Matchin myynnin.  

Raviliigan hevoset ovat kilpailleet hyvällä menestyksellä, ja myyntiin tulee valtakunnan supertähdeksi nousseen Mascate Matchin lisäksi monta hienoa hevosta kuten Kasvattajakruunu-voittaja Marschall Match ja Ruotsissakin voittanut Tingaling. 

Nettihuutokaupassa myydään Raviliiga-hevosista Beast ModeFruttifero LucaJuliane De VeluweMarschall Match, Mercedes MatchRehab, Royal Date ja Tingaling.

Raviliiga Pelicansin hevosta Piece Of Glorya ei myydä, sillä sen kilpailuoikeus on vuokrattuna Raviliigalle ja se palaa takaisin omistajilleen vuoden lopussa. Piece Of Gloryn kilpailuoikeus vuokrattiin Raviliiga Pelicansille, kun kimpan alkuperäinen hevonen Stonecapes Sylvie loukkaantui. Raviliiga TPS ja Raviliiga HPK ovat jo aiemmin lopettaneet omat kimppansa ja myyneet hevosensa loukkaantumisen vuoksi.

Tarkemmat aikataulut ja Raviliiga-hevosten esittelyt SHKL:n huutokauppasivustolla julkaistaan joulukuussa. 

Raviliigan sarjataulukko >>