Hyppää sisältöön

Raveihin ilmoittaminen siirtyy uuteen Oma Talliin – kaikki palvelut löytyvät nyt samasta osoitteesta

Oma Tallin kuskipörssiä on kehitetty viime aikoina asiakaspalautteiden pohjalta.

Suomen ravien ilmoittaminen siirtyi perjantaina 14. tammikuuta kokonaisuudessaan Oma Talliin ja palvelu toimii tutuilla Heppa-tunnuksilla. Asiakaspalautteiden pohjalta Oma Tallin sähköisessä ilmoittamisessa on kehitetty erityisesti kuskipörssin ominaisuuksia.

Hevosia on voinut ilmoittaa ravikilpailuihin sähköisesti rinnakkain vanhassa Heppa-järjestelmässä sekä uudessa Oma Talli -palvelussa. Siirtymä kokonaan Oma Talli -palveluun astui voimaan perjantaina 14. tammikuuta.

Siirtyminen Oma Talliin on tehty käyttäjälle helpoksi. Palvelun käyttö tapahtuu tutuilla henkilökohtaisilla Heppa-tunnuksilla, joilla on kirjauduttu myös ”vanhaan” Heppa-järjestelmään. Lisäksi järjestelmä siirtää valmentajan automaattisesti Oma Tallin puolelle ilman uutta kirjautumista.

Oma talli -palvelusta löytyy raveihin ilmoittamisen lisäksi paljon muitakin ominaisuuksia, esimerkiksi laskujen maksaminen, Ruokaviraston edellyttämä pitopaikkakirjanpito ja hevosen sähköinen lääkekirjanpito.

Mikä on hevosen päivän kunto? Valmentajakommenttien lisääminen mukaan sähköiseen ilmoittamiseen

Oma tallin uusin ominaisuus on valmentajalle osoitettu kommenttiosio, jossa voi helposti arvioida hevosen ilmoitushetken kuntoa, sekä antaa tarvittavia lisätietoja mm. ravimedian edustajille sekä omistajille.

Ilmoittamisen yhteydessä valmentajien on jatkossa mahdollista antaa myös arvio hevostensa kunnosta kuntopuntarin ja erillisen kommenttikentän avulla.

Uudistuksella halutaan helpottaa sekä valmentajien että toimittajien ja vihjeidentekijöiden työtä ennen starttia, sillä valmentaja saa järjestelmän kautta kerrottua tiedon kerralla kaikille toimittajille. Myös hevosten omistajat näkevät valmentajakommentit omista hevosistaan uudessa Oma tallissa.

Startin lähestyessä erillisessä kuntopuntarissa voit arvioida hevosen viimeistelyjen virettä viiden pykälän asteikolla sekä kertoa mahdollisista varustemuutoksista.
Jos olet tottunut kommentoimaan valmennettaviasi, sinun ei tarvitse muuttaa kommentointitapaa. Totuudenmukainen arvio viimeistelystä riittää. Kommentointi vie hetken aikaa, mutta niistä on suuri apu koko lajille.

Lisätietoja:

Jukka Niskanen
Tietohallintopäällikkö, Suomen Hippos
jukka.niskanen@hippos.fi

Oma Talli -palvelu