Hyppää sisältöön

Ratsuoriiden testit 2020: ”Kotimaisia ratsuoriita tarvitaan”

Ratsu- ja ratsuponioriiden testipäivien tuloksena tammanomistajien käytössä on seitsemän uutta jalostusoritta. Suomalaisille laatuoriille on tänä päivänä todellista tarvetta.

Poikkeusjärjestelyin läpiviedyt ratsu- ja ratsuponioriiden testaustilausuudet saatiin kuluneena viikonloppuna päätökseen. Tuloksena tammanomistajien käytössä on seitsemän uutta jalostusoritta. Aiemmin keväällä ulkomaisten testitulosten perusteella hyväksyttyjä uusia oriita on viisi. Uusien oriiden määrä on poikkeuksellisen suuri aiempiin vuosiin verrattuna.

 

Orilautakunnan puheenjohtaja Anna Pajanen myöntää, että poikkeusolot ja erityisjärjestelyt näkyivät oritesteissä:

 

”On selvää, että yhteen päivään tiivistetty testitilaisuus on hevosen kannalta haastava, ja tänä vuonna se oli osan hevosista kohdalla liikaa. Mutta kävimme erittäin hyvässä hengessä keskusteluja oriinomistajien kanssa siitä, että peli ei missään nimessä ole menetetty – ensi vuonna tai sitä seuraavana on mahdollisuus yrittää uudestaan.”

 

Tiivistahtiset testipäivät nostivat kuitenkin esiin myös helmiä. Pajanen kiittää huolella valmisteltuja ja osaavasti esitettyjä oriita.

 

”Lautakunnan näkökulmasta olemme sitä mieltä, että testin tiiviydestä huolimatta saimme päätöksillemme riittävän paljon perusteita. On hienoa, että saamme kotimaiseen ratsuhevosjalostukseen vahvistusta erilaisista hevosista ja uudenlaisista suvuista. Poikkeustilanne on vahvistanut sitä tosiasiaa, että kotimaisia jalostusoreja tarvitaan – ja niiden käyttämien on parasta palautetta ja kiitosta myös oriinpitäjälle, jotka kantavat työllään ja suurella taloudellisella panostuksellaan paljon vastuuta kotimaisesta kasvatuksesta.”

 

Erityisjärjestelyin oriiden arviointiin osallistui myös Ruotsin SWB:n orilautakunnan estetuomari Mikael Nolin, joka sai suomalaisoriit nähdäkseen videoiden välityksellä.

 

”Olen ollut lautakunnassa mukana jo useamman vuoden, ja ilokseni voin todeta, että oriit ovat vuosi vuodelta parempia! Yksipäiväinen testi toi haasteita hevosille, mutta erityiskiitos täytyy antaa hienoille luonteille, joita esitetyissä oriissa löytyi. Hyvää ja palvelualtista luonnetta ei voi kylliksi painottaa, kun tavoitteena on suoritushevonen!”

 

Nolinin, kuten koko orilautakunnan toiveissa on, että tuleva kilpailukausi saadaan käyntiin, jotta sekä tuoreeltaan hyväksytyt, että tulevaisuuden jalostusoriit pääsevät kilpakentille keräämään rutiinia, esiintymisvarmuutta ja tuloksia.

 

”Tuomari voi arvioida vain sen mitä arviointitilanteessa näkee, ja siksi tarvitaan myös kilpailusuorituksia. Urheiluhevosen todellinen laatu käy ilmi vasta suoritusten ja käytön kautta.”


­­

Poikkeusoloista huolimatta ratsuoriiden testitilaisuudessa nähtiin erittäin hieno kattaus laadukkaita oriita. Kotimaisten oriiden käyttöön ja tulevaisuudenuskoon rohkaisee myös Suomen Hippoksen vt. toimitusjohtaja, jalostusjohtaja Minna Mäenpää:

 

”Kasvatus on pitkäaikaista sitoutumista vaativaa toimintaa, jossa katse täytyy aina pitää tulevaisuudessa. Kun olemme saaneet seitsemän näin korkeatasoista uutta jalostusoritta, on se selkeä viesti myös kasvattajille ja tammanomistajille: Suomessa kannattaa omistaa ja kasvattaa hevosia, ja tulevaisuuden tähtien tekemisen aika on nyt.”

 

Leena Kahisaaren ottamat kuvat oriista löytyvät Suomen Hippoksen kuvapankista ja lausunnot Heppa-järjestelmästä.

 

2020 jalostukseen hyväksytyt ratsu- ja ratsuponioriit:

 

Crunchtastic 222 (Kuva: Leena Kahisaari)

Crunchtastic 222



Londen 223 (Kuva: Leena Kahisaari)

Londen 223



Coco Bongo Beach 224 (Kuva Leena Kahisaari)

Coco Bongo Beach 224 (Rheinlander)

Don Henry 225 (Kuva: Leena Kahisaari)

Don Henry 225 (Hannoveraner)

Manifico 226 (Kuva: Leena Kahisaari)

Manifico 226 (Westfalen)

Springhill Rhion 17 RP (Kuva: Leena Kahisaari)

Springhill Rhion 17 RP (Welsh sec. B)

Willow Wind 18 RP (Kuva: Leena Kahisaari)

Willow Wind 18 RP (NF)

 * klikkaamalla oriin nimeä pääset sen tietoihin Heila-jalostustietojärjestelmään

Ratsuoriiden ja ratsuponioriiden testaukset jatkuvat: DiMaggio P, Chanelex, Quillan KS ja His Excellence tekevät oritestinsä rotuponioriiden jalostusarvostelujen yhteydessä  6.-7.6. 

Lisätietoja:

Sanna Uotila

Jalostusassistentti

020 760 5257

sanna.uotila@hippos.fi