Hyppää sisältöön

Rata auki -ravirealityn kuvaukset ovat käynnissä – sarja alkaa Ruudussa elokuussa

Rata auki -ravirealityssä seurataan Tapio Perttusen, Milla Markkasen ja Hannu Torvisen arkea.

Suomalaisesta raviurheilusta kertova dokumentaarinen realitysarja Rata auki alkaa Ruudussa 24. elokuuta. Sarja seuraa ravikesän ajan kolmea eri elämäntilanteessa olevaa ohjastajaa matkalla kohti Kuninkuusraveja.  

Joulukuussa Warner Bros. ITVP Finland etsi yhteistyössä Suomen Hippoksen kanssa intohimoisia ravialan tekijöitä uuteen suomalaisesta ravimaailmasta kertovaan TV-ohjelmaan. Nyt Rata auki -ravirealityn kuvaukset ovat käynnissä ja sarja tulee katsottavaksi Nelosen suoratoistopalvelu Ruutuun. 

Sarjassa seurataan Hannu TorvisenMilla Markkasen ja Tapio Perttusen arkea raveissa, kotitalleilla ja hevosmaailman ulkopuolella samalla, kun he valmistautuvat Kuninkuusraveihin.

”Raviurheilu on suurelle yleisölle tuttua ennen kaikkea kilpailujen kautta, mutta kotitalleilla tehtävä työ ja ravihevosten ja -urheilijoiden arki jää usein kulisseihin. Sarjan myötä katsojat pääsevät seuraamaan lajin suuria persoonia myös kilpailujen ulkopuolella ja tutustumaan raviurheiluun uudesta ja kiinnostavasta kulmasta. Uskon, että sarja koskettaa sekä raviurheilun ystäviä että uusia katsojia”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka kertoo. 

Nelonen on julkaissut syksyn tv-ohjelmiston, johon myös 24.8. starttaava Rata auki -reality kuuluu: 

“Sarja seuraa yhden ravikesän ajan kolmea eri elämäntilanteessa olevaa ohjastajaa matkalla kohti lajin suurinta tapahtumaa, Kuninkuusraveja. Sarja ei keskity vain kilpailuihin ja tuloksiin, vaan siihen, mitä voittaminen vaatii ja mitä tappio jättää jälkeensä. 

Kaiken keskiössä oleva hevonen on huippu-urheilija ja kumppani, jonka hyvinvointi ja luottamus ratkaisee kaiken. 

Sarjan päähenkilöinä nähdään huippuohjastaja Hannu Torvinen, määrätietoinen ja nouseva tähti Milla Markkanen sekä lajilegenda Tapio Perttunen. 

Rata auki vie katsojan suurkilpailujen ja kesäravien kautta harjoitusradoille, tallipihoille, perheiden keskelle ja kulissien taakse.”