Hyppää sisältöön

Rapide Lebel jäi kymmenyksen päähän ME-ajasta

Ranskalainen Rapide Lebel osoitti olevansa maineensa veroinen, ja pääsi kymmenyksen päähän Varennen maailmanennätyksestä. Rapide Lebelin kilometriaika 1 609 metrin ryhmäajossa oli 1.09,4. 
Ruuna pääsi aikaisessa vaiheessa johtopaikalle ja piti yllä kovaa vauhtia rehellisesti maaliin asti. Väliajat olivat 1.07,5, 1.08,3 ja 1.11,0. 

- Tietysti olen hieman pettynyt, sillä pääsimme näinkin lähelle ME:tä. Tulimme nimenomaan jahtaamaan ME-tulosta. Pitää kuitenkin muistaa, että Varennen ME-tulos on todella kova ja Varenne oli hieno kilpahevonen, ohjastaja Eric Raffin kertoi.

Toiseksi lähdössä sijoittui toinen ranskalaisvieras Renommée d’Obret. Tamma juoksi uudeksi ennätyksekseen kilometriajan 1.09,5. Kolmas oli Amour Ami ajalla 1.09,8.