Hyppää sisältöön

Ranch Kellyn viimeinen kilpailu Ranskassa päättyi seitsemänteen sijaan

Ohjastaja Hannu Torviselle jäi itsenäisyyspäivän kilpailusta yllättävän positiivinen fiilis. Suomen huipputamma palaa jouluksi kotiin Mäntyharjulle valmentajansa Anne Luttisen kanssa.

Ranch_Kelly_arkistokuva1
Ranch Kelly palaa osaomistaja-valmentajansa Anne Luttisen kanssa kotiin Mäntyharjulle jouluksi. Kuva: Suomen Hippos / Lotta Kosonen
Raviyleisön katseet suuntautuivat itsenäisyyspäivänä Pariisin Vincennesiin, missä Ranch Kelly starttasi viimeistä kertaa syksyn kilpailumatkallaan Ranskassa. Tammaa ohjasti sen vakiokuski Hannu Torvinen.

Valjakon tehtävästä tuli voittoa ajatellen vaikea. Vitosradalta kiihdyttänyt suomalaishevonen joutui kiertämään koko matkan kolmatta ja toista rataa. 

"Yllättävän positiivinen fiilis tästä jäi. Hevonen meni hyvän tuloksen. Se piti loppusuoralla vauhtinsa, mutta ei pystynyt enää kiristämään sitä. Starttiväli oli tällä kertaa kolme viikkoa, mikä on pidempi kuin Suomessa on ollut oikeastaan missään vaiheessa, ja se ehkä vähän vaikutti. Mutta hevosesta ja suorituksesta jäi ihan hyvä maku", Hannu Torvinen kertoi lähdön jälkeen. 

Ranch Kelly oli maalissa seitsemäs ajalla 12,2a/2100 metriä. Voiton vei ranskalaisen elävän legendan Jean Michel Baziren ohjastama Bel Avis. 

Ranskan kilpailusääntöjen mukaan vuodenvaihteessa 11-vuotiaaksi kääntyvä Ranch Kelly ei saa enää ikänsä puolesta kilpailla Ranskassa, ja tamma palaa Suomeen jouluksi. Sekä Ranch Kelly että sen valmentaja Anne Luttinen ovat viettäneet syksyn suomalaisen Saara Jalastin ja tämän miehen Jean Baudronin luona Ranskassa. 

Ranch Kelly on suomalaisen ravivuoden valovoimaisimpia tähtiä. Kaudella 2018 se on tienannut 323 730 euroa, ja koko uran voittotienestit hipovat jo puolta miljoonaa. Tamman uran statistiikkaa pääset tarkastelemaan Hippoksen Heppa-järjestelmästä

Lisätietoja: 

Hanna Laakso
Tiedottaja
Suomen Hippos
040 837 8403
hanna.laakso@hippos.fi