Hyppää sisältöön

Ranch Kelly kiri tammojen EM-hopealle – voitto Ruotsiin

Tammojen Euroopan mestaruus ratkottiin keskiviikkona Solvallan raviradalla Tukholmassa. Suomesta lähtöön osallistuivat Stoneisle Ocean ja Ranch Kelly.

Hannu Torvisen ohjastama Ranch Kelly lähti matkaan eturivin uloimmalta lähtöpaikalta. 10-vuotias tamma joutui pakittamaan haastavalta lähtöpaikalta viidenteen pariin ulos, mistä Anne Luttisen valmennettava nousi kierroksen kirillä vahvasti toiseksi. Hevosella olisi saattanut olla jopa mahdollisuus voittoon, mutta se koki merkittävää häirintää vastustajan toimesta. Kelly’s Teamin omistama tamma ansaitsi kakkossijasta 45 180 euroa. Ranch Kelly ravasi kilometriajan 11,5a.

EM-kultaa otti ruotsalainen Darling Mearas, joka sai mainion juoksun kovaa keulapaikalla vetäneen Trendy O.K.’n takana. Voitto oli 87 210 euron arvoinen. Stefan Persson ohjasti ja valmentaa viisivuotiasta ikäluokkakilpailuissakin ansioitunutta hevosta. Tamma voitti kilometriajalla 11,4a.

Toinen suomalaisedustaja Stoneisle Ocean oli maalissa yhdeksäs ajalla 12,2a.

Jubileumspokalen suomalaisvalmentajalle


Maagisen illan päälähdön, viisivuotiaiden Jubileumspokalenin voittoon kiri Petri Salmelan valmentama ori Makethemark, joka sai hyvän juoksun parijonossa neljännessä ulkona. Stall NIAN’in omistama hevonen tienasi voitosta 96 900 euroa. Ulf Ohlsson ohjasti voittajaa. Viisivuotias ori ravasi komean voittotuloksen 10,8a. Hevosta hoitaa suomalainen Anne Raatikainen.