Hyppää sisältöön

PowerParkin juhannusraveissa uusia kilpailuja

Juhannuksena PowerParkin kaksipäiväisessä kansainvälisessä Nordic King –ravitapahtumassa nähdään tänä vuonna kylmäveristen suurkilpailun Nordic Kingin ohella muitakin suurkilpailuja ja aivan uuden tyyppinen kisa Tuplawoltti. PowerParkin Nordic King -ravataan 23. - 24.6.

Kylmäveristen Nordic Kingissä ykköspalkinto on muhkea 50 000 euroa, lämminveristen päälähdössä voittaja kuittaa 15 000 euroa ja lisäksi kylmäveritammoille on tarjolla 10 000 euron palkinto.  Kaikki suurkilpailut juostaan mailin matkoilla, joten viime vuoden kokemusten perusteella on luvassa roppakaupalla uusia ennätyksiä.  PowerPark on myös juhannuksen Toto76 –kierroksen näyttämönä.

- Uusi rata näytti nopeutensa jo ensimmäisenä vuotena ja kun rata on nyt vuoden verran oleentunut, olosuhteiden pitäisi olla entistä nopeammat. Uskomme, että hyvät palkinnot kiinnostavat hevosten taustajoukkoja laajalti, Nordic Kingin ideoija Pekka Lillbacka arvelee.

Päälähdön Nordic Kingin osalta keskusteluja kylmäverihevosten taustajoukkojen kanssa on käyty pitkin talvea myös Ruotsiin ja Norjaan. Kiinnostus ja tietoisuus ovat Lillbackan mukaan entistäkin paremmalla tasolla, kun tiedossa on viime juhannuksen onnistunut tapahtuma, joka Suomessa palkittiin Vuoden Ravitekona ja PowerParkin hevosurheilukeskus Vuoden Kavionjälki -palkinnolla.

- Ruotsalais- ja norjalaishevosten osallistumisen eteen teemme tiivisti töitä. Halua sillä suunnalla on kovasti tulla PowerParkiin, kunhan hevoset vaan ovat kunnossa. Kevät ja Solvallan Elitkampen näyttävät sitten paljon suuntaa mikä on tilanne suomalaistenkin osalta. Tasoa tuntuu olevan laajalti täällä meilläkin, Lillbacka toteaa tyytyväisenä.

Nordic Kingissä on sarjat myös 3-, 4-, 5 –vuotiaille kylmäverisille ja nuorten ohjastajien Salamakypärät –lähtö, joten mielenkiintoa tulee riittämään juhannuksena.

Juhannuksen erikoisuus tulee olemaan Lillbacka ideoima Tuplawoltin –nimeä kantava lämminveristen lähtö. Siinä kaksi kahdeksan hevosen ryhmää lähtevät yhtä aikaa volttilähdöllä etu- ja takasuoralta. Lähtölinjoja on kaksi ja molemmille ryhmille on omat maalinsa. Lähdön voittaja on parhaan kokonaisajan tehnyt hevonen. Tuplawoltti on todellinen maailman uutuus, sillä vastaavaa ravilähtöä ei ole tiettävästi ajettu aiemmin missään päin maailmaa.

- Tuplawoltti on ollut mielessä jo pidemmän aikaa ja hienoa, että Hippos hyväksyi ideamme. Tällä saadaan uutta väriä tapahtumaan ja onhan se pelaajillekin aivan uusi haaste. Sopii mielestämme mainiosti juhannuksen tunnelmaan, Lillbacka iloitsee.

Nordic Kingin lisäksi PowerParkin Juhannus tarjoaa jälleen viihdettä ja vauhtia koko perheelle. Huvipuiston äärelle nousee neljä eri lavaa, jossa esiintyvät kotimaisista tähdistä mm. Jari Sillanpää, Lauri Tähkä ja Jean S. Ulkomaista rytmiä tarjoavat Basic Element, 2 Unlimited ja DJ Sash.

nordicking_