Hyppää sisältöön

Ponit palaavat kilpailutauolta iskussa – Suomen ennätys uusiksi Killerillä

Viikonloppuna ajettiin runsaasti ponilähtöjä sekä yhdet poniravit. Lauantaina Jyväskylän poniravien viidessä ryhmäajossa juostiin sarjamääritystä kovempaa, ja A-ponien eliitissä nähtiin myös uusi Suomen ennätys.

Euforia ja Tuukka Varis Ponieliitin voittajat 2020 uudella SE-ajalla 2.07,7. (Kuva: Merja Ahola-Turpeinen)

Lauantain Jyväskylän poniravien ensimmäisestä lähdöstä alkaen nähtiin uusia uskomattomia ennätyksiä. Ennätykseltään 3.15,0 ja hitaampien ponien ryhmäajossa 4-vuotias CB Predator paransi ennätystään yli 20 sekuntia kirjaten ennätyksekseen nyt 2.59,6. Voittajaa ohjastanut Aino Salo on myös ponin valmentaja. Toiseksi sijoittunut Jalo Herman teki 3-vuotiaiden kauden kärkiajan, joka kirjataan nyt lukemiin 3.00,6. Jalo Hermania ohjasti Ilona Rekilä. Kolmanneksi sijoittui Pikku Jättiläinen ohjastajanaan Viivi Pasanen.

Uudenmaan poniraviliigan Kattedahls Loke juoksi ennätysvauhtiaan Killerin toisessa lähdössä. Voitto oli Emil Havulehdon ohjastaman ja veljensä Mats Havulehdon valmentaman ruunan uran kahdeksas. Hitaassa B-ponisarjassa nähtiin yli 10 sekunnin ennätyksen parannus, kun Kiperän Kepponen ja Noora Rantala olivat maalissa ensimmäisenä ajalla 2.08,9. 

Kaunisrannan Mulan otti Killerillä jo toisen voiton viikon sisään. Lahden välistartissa uuden ennätyksen tehnyt tamma jatkoi ennätystehtailua Killerillä ja autoennätys kirjataankin nyt lukemiin 2.48,8. Kaunisrannan Mulania ohjasti ja valmentaa Veera Kiviranta.

Frida Fighter Fiia Espo ohjaksissaan otti vuoden toisen voittonsa ajalla 2.55,0, joka on myös Frida Fighterin uusi ennätys. Ronja Grönmanin ohjastama Pikku Humanteri juoksi myös vuoden toisen voittonsa ennätysajalla, joka kirjataan nyt lukemiin 2.32,6.


Jenny Rauos taituroi voiton Sammalisen Iisakin kanssa poniravien seitsemännessä lähdössä. Sammalisen Iisakin ennätys kirjataan nyt lukemiin 2.41,8. Poniravien viimeinen lähtö oli Stormy Even ja Elina Herttuan juhlaa. Myös Stormy Eve kirjasi itselleen uuden ennätyksen 2.28,3. 

Vakuuttavat Ponieliittien voittajat Euforia ja Armani


Jyväskylän poniraveissa ajettiin keväältä peruuntuneet Ponieliitti-lähdöt A- ja B-poneille. A-ponien lähdössä Euforia ja Tuukka Varis palasivat tauolta vakuuttavasti ottaen voiton A-ponien eliitissä ajalla 2.07,7. Voittotulos on uusi SE Suomessa syntyneille vanhemmille tammoille, joka oli aiemminkin Euforian itsensä nimissä. Toiseksi sijoittui Pomona II ohjaksissaan Emil Havulehto, kolmanneksi Dynamit III ja Ilona Rekilä.

Teivossa perjantaina epäonnistunut Armani oli lauantaina täysin uudessa iskussa. Laukattomalla juoksullaan se otti vakuuttavan voiton B-ponien eliitissä ajalla 50,1, joka jää vain kymmenyksen ponin tasoitusennätyksestä. Ohjastaja-valmentaja Laura Sipilälle voitto oli uran kahdestoista. Toiseksi B-ponien eliitissä sijoittui Amazon ja Moona Espo, kolmanneksi Bonus ja Laura Pulliainen.

Coruscate Chickan Mini Kainuu -ajon voittajaksi uransa ensimmäisessä startissaan


Coruscate Chickan aloitti ravikilpailu-uransa upeasti voittamalla Kajaanin lauantain pääravien Mini Kainuu -ajon. Voittoaika oli aloittelevalle ponille loistava, 2.53,1. Voitto oli ohjastaja Kirsikka Kauppiselle myös uran ensimmäinen.

Toiseksi sijoittui Bonobo ja Neea Hartikainen, kolmanneksi Kotirinteen Kaisu ja Kaisa Arula

Aidan Wee B-ponien GLi Grand Prix’n sankari – Nina Hänninen viikonlopun tuplavoittaja


Nina Hänninen taituroi molemmilla valmennettavillaan voitot perjantaina Teivossa ja sunnuntaina Riihimäellä. B-ponien GLi Grand Prix’n lähdöstä maalin johtanut Aidan Wee otti suurkilpailun haltuunsa jo ensi metreiltä. Voittoaika oli 5-vuotiaan oriin uusi tasoitusennätys 58,6. Toiseksi sijoittui Fentti ja Taja Lepistö, kolmanneksi Corall ohjastajanaan Neea Espo.

Hännisen toinen valmennettava Goldenwild’s Blackjack jatkaa tappiottomana, kun ruuna otti jo toisen voittonsa uransa toisessa startissa sunnuntain Riihimäellä. 4-vuotias ruuna paransi omaa ennätystään lähes yhdeksän sekuntia. Ponin omistaa Terhi Lipponen.