Hyppää sisältöön

Poniraveista ponnistanut Elina Miettunen hakee seuraavaksi menestystä hevosilla – Montekypärät aloittavat Vermossa 19.5.

Elina Miettunen

Elina Miettunen on yksi Montekypärien osallistujista. Kuva: Viivi Korpela

Uusi, vähemmän kilpailleille monteohjastajille tarkoitettu kilpailusarja Montekypärät alkaa Vermossa keskiviikkona 19.5. Sarjassa ohjastavat 10 valittua monteohjastajaa, jotka ovat ajaneet enintään 50 montelähtöä (tilanne 31.12.2020). Montekypärät-kilpailusarja on osa Hippoksen ohjastajasarjoja, joihin kuuluvat myös Salamakypärät ja Juniorikypärät.

Kilpailusarjaa ajetaan tänä vuonna viisi osalähtöä. Sarja alkaa Vermosta ja huipentuu Turussa 10. lokakuuta. Kilpailusarja järjestetään yhteistyössä Suomen Monté-ohjastajat ry:n kanssa. Säännöt ja pistejärjestelmä ovat samat kuin raviyleisölle jo tutuissa Salama- ja Juniorikypärissä.

Mukana on monteuraansa aloittelevia ohjastajia sekä jo hieman rutiinia keränneitä ohjastajia. Aloitteleviin ohjastajiin lukeutuu 17-vuotias Elina Miettunen. Miettusen monteura on saanut lentävän lähdön, kahdesta lähdöstä on tullut kaksi voittoa.

”En osannut yhtään odottaa, että menisi niin hyvin. Hevonen Bugs Bunny Buzz oli minulle entuudestaan tuttu, olen ajanut sillä kärryistä kilpaa. Selässä sillä oli käyty muutaman kerran, mutta oli se silti yllätys”, Miettunen kertoo ensimmäisten montelähtöjen menestyksestä.

Vaikka Miettunen ei ole ohjastanut vielä montaa lähtöä hevosilla, hän on silti kokenut konkari kilparadoilla. Miettuselle kertyi ponien kanssa lähes 300 ajettua lähtöä, joiden joukossa oli myös montelähtöjä.

”Ponilähdöistä on ollut hyötyä totta kai, on oppinut esimerkiksi kilpailutilanteet ja volttaukset. Ja ehkä tullut vähän ajosilmääkin poneilla kilpaillessa. Mutta onhan se ihan erilaista mennä montea hevosella kuin ponilla. Hevosilla tarvitsee miettiä taktiikoita paljon enemmän kuin poneilla”, Miettunen sanoo.

Miettunen kertoo yllättyneensä päästyään mukaan Montekypäriin, koska hänellä ei ollut lajista paljoa kokemusta.

”Monte on minulle uusi juttu, mutta se on tosi kivaa. Ei ole lempilajia vielä, kärryistäkin on tosi kiva ajaa kilpaa”, nuori ohjastaja toteaa.

Raviurheilusta erittäin innostunut Miettunen tähtää lajin parissa pitkälle. Kokemusta on kertynyt äiti Pirjo Miettusen tallilta sekä Veli-Erkki Paavolan tallilta. Lisäksi Miettunen on käynyt Ruotsissa kesätöissä Johan Untersteinerin tallilla, jossa hän viihtyi erinomaisesti.

”Haluaisin tästä lajista ammatin itselleni. Ulkomaille olisi mukava lähteä uudestaan tulevaisuudessa. Ruotsissa oli tosi kivaa, myös Ranskaan lähteminen kiinnostaisi minua”, Miettunen kertoo.

Montekypärien lähtöjä Miettunen lähtee ohjastamaan innolla, vaikka mitään tulospaineita hän ei aseta itselleen. Ensimmäisen osalähdön ajokki on Emma Väreen valmentama Hudson Web.

”Tavoitteenani on saada jokaiseen lähtöön hevonen. Tietysti olisi kiva pärjätäkin. Keskiviikon lähtöön lähden hyvillä mielin matkaan. Hudson Web meni tosi hyvin montedebyytissään”, Miettunen kertoo odotuksistaan.

Montekypärät-kilpailusarjan ensimmäinen osalähtö ajetaan keskiviikkona Vermon ravien kolmantena lähtönä noin kello 18.47. Vermon jälkeen kauden toinen lähtö ajetaan Kaustisella 17. kesäkuuta.

Katso koko Montekypärien kilpailukalenteri ja säännöt tästä.

Montekypäriin alun perin valitut Sara Saarenpää ja Janica Asula joutuivat vetäytymään kilpailusta ennen ensimmäistä osalähtöä. Heidän tilalleen nostettiin hakijoiden joukosta Noora Kivimaa ja Iida Vastamäki.

Montekypärät 2021, osallistujat

Heta Huuskola, asuinpaikka Luhanka
Amira El Jahiri, Iitti
Arttu Juvonen, Tuusula
Noora Kivimaa, Jyväskylä
Elina Miettunen, Kaustinen
Pia-Maria Moilanen, Helsinki
Miisa Pulkkanen, Kaarina
Suvi Vaittinen, Orimattila
Iida Vastamäki, Lieto
Tiia Vehviläinen, Hankasalmi