Hyppää sisältöön

Ponikuninkuusravien yhteydessä ratkotaan keppihevosurheilun maailmanmestaruudet

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Vermo Areenalla järjestettävän Ponikuninkuusravit saavat uutta maustetta, kun tapahtuman yhteydessä järjestetään uusi kansainvälinen keppihevostapahtuma Hobbyhorse World Championships.

Ponikuninkuusravien yhteydessä järjestetään tulevana kesänä keppihevosurheilun MM-kilpailut. Kuva: Hippos/Ville Vuorinen
Ensimmäistä kertaa järjestettävät maailmanmestaruuskilpailut, Hobbyhorse World Championships, tuovat keppariharrastajat ympäri maailmaa kilpailemaan 13 eri luokassa, joista neljä vaativinta ovat maailmanmestaruusluokat.

Mestaruussarjoihin karsitaan Suomessa, minkä lisäksi jokaisesta osallistuvasta maasta voidaan lähettää mukaan kolme kilpailijaa per luokka. Tapahtuma järjestetään 25.-26.7.2020 samassa yhteydessä, kun Ponikuninkuusravit järjestetään ensimmäistä kertaa pääkaupunkiseudulla.

”Luvassa on koko perheen toiminnallinen superviikonloppu”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä iloitsee.

”Olemme saaneet Suomessa voimassa olevan tavaramerkin kilpailulle ja kansainvälinen tavaramerkki on vetämässä EUIPOssa. Kokeneina kansainvälisten suurtapahtumien järjestäjinä uskomme kilpailun sopivan täydellisesti Vermo Areenalle."

Vermo Areenalle rakennettiin syksyllä 2019 yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa Kepparipuisto, joka on saanut hyvän vastaanoton. Kepparipuisto on päivittäin vapaassa käytössä halukkaille ja siellä on runsaasti tilaa niin aloittelevalle kuin kokeneellekin keppihevosharrastajalle.

Viikonlopun aikana kilpailtavat luokat:

1. Esteratsastus 40cm (aika)
2. Ristikko 40cm (tyyli)
3. Esteratsastus 60cm (aika)
4. Esteratsastus 70cm (aika)
5. Esteratsastus 80cm (aika)
6. Esteratsastus 80-90cm (aika) – MAAILMANMESTARUUSLUOKKA
7. Esteratsastus 100-110cm (aika) – MAAILMANMESTARUUSLUOKKA
8. Korkeushyppy – MAAILMANMESTARUUSLUOKKA
9. Kür (helppo taso)
10. Kür (keskivaikea taso)
11. Kür (haastava taso) – MAAILMANMESTARUUSLUOKKA
12. Näyttelyt (oriit)
13. Näyttelyt (tammat)

Lisätiedot:

Heikki Häyhä, toimitusjohtaja, Vermo Areena
puh. 044 301 8363
heikki.hayha@vermo.fi