Hyppää sisältöön

Ponien uusi suurkilpailu Riihimäki Poni Grand Prix ravataan sunnuntaina

Riihimäki Grand Prix päivänä ravataan myös Riihimäki Poni Grand Prix B-poneille 300€: n ykköspalkinnolla. Idea uudesta ponien suurkilpailusta Riihimäki Grand Prix-päivän yhteydessä tuli lähdön yhteistyökumppanilta MTY Koskiselta. Lähtö sai nimensä hevosten päälähdön mukaisesti ja kilpailumatkana on 2100 metriä hevosten päälähdön tapaan.

Poniruhtinatar Amazon jatkaa kauttaan Riihimäellä. Kuvassa Neea (vas.), Moona ja Fiia Espo. Kuva: Helena Hyvämäki-Mäenpää

Radalta yksi auton takaa kisaan lähtee tämän vuoden Suomen Mestari Miniatyr Pinja Iltanen ohjaksissaan. Kakkosradalta starttaa viime viikonvaihteessa Joensuun Ponikuninkuusraveissa Poniruhtinattareksi seppelöity Moona Espon Amazon. Poniruhtinattaressa toiseksi sijoittunut Oona Halmeen ohjastama Odd Molly starttaa radalta kolme ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen mestaruudessa startannut Roosa Lindholmin Ai.ka. Awa radalta neljä. Radalta viisi matkaan lähtee kilpailun juniori, ensimmäistä kertaa auton takaa starttaava 4-vuotias Hillshead´s Pride ja Tia Hänninen.


Voitokkaan kauden tehnyt Pinja Iltasen Miniatyr starttasi viimeksi Lahden Kuninkuusraveissa B-ponien Suomen mestaruudessa voittaen lähdön ajalla 45,9a.  Joensuun Poniruhtinuudessa Miniatyriä ei sen sijaan nähty, vaikka se olisi sääntöjen puitteissa siihen saanutkin osallistua. Tuore Poniruhtinatar Amazon jatkaa kauttaan Riihimäellä viikon ansaitun huilin jälkeen.

- Amazon on saanut huilata Ponikunkkarireissun jäljiltä, kävin sen kerran ajamassa ja poni vaikuttaa palautuneen hyvin ja oli oma energinen itsensä.
- Viime viikonloppuna Amazon sai kovat juoksut molempina päivinä ja uskon sen vievän ponia eteenpäin. Amazon jatkaa kunnossa, yritetään saada ennätystä parannettua ja katsotaan mihin se riittää, kertoo ponin omistaja-valmentaja Moona Espo viime hetken kuulumisia.


Illan ohjelmassa mukana myös Keppari GP ja Haliponi Manu

Kesän viimeisenä kesärata Riksun ravipäivänä huippusuositulla Riihimäen nuorisoravikerholla on päättäjäiset. Kerhokauden huipennukseksi ravinuoret pääsevätkin onnittelemaan Riihimäki Poni Grand Prix -lähdön voittajavaljakkoja. Ravien aikana Riksun radan kepparitallista löytyy lainakeppareita ja keppariradalla voi vaikka verrytellä klo 18.25 raviradan etusuoralla ikätasoituksilla juostavaan Keppari Grand Prixiin. Lasten lisäksi Keppari GP:ssä nähdään tänä vuonna mm. montéohjastajat Malin Kullberg ja Karoliina Sinkkilä sekä kotiradan Jarmo Villanen ja uransa ensimmäisen ravivoiton heinäkuussa Riksussa ottanut Oona Halme. Päivän kunniaksi lastenalueella on mahdollisuus myös päästä suositun Haliponi Manun kärryjen kyytiin.

Poni - ja Keppari Grand Prixiin osallistuva Oona Halme voitti ensimmäisen hevoslähtönsä Wille´s Ametistilla Riihimäen raveissa 28.7. Kuva: Kaisa Stengård

Riihimäki Poni Grand Prix sunnuntaina 18.8. klo 16.50

1                          Miniatyr  /  Pinja Iltanen                                       2100: 1              36,9ake             39,5ke

2                          Amazon  /  Moona Espo                                      2100: 2              44,9ake             44,6ke                 

3                          Odd Molly  /  Oona Halme                                   2100: 3              56,6ake             49,6ke               

4                          Ai.Ka. Awa  /  Roosa Lindholm                            2100: 4              48,8ake             51,1ke

5                          Hillshead's Pride  /  Tia Hänninen                       2100: 5                                         2.29,0ke

Lähtölistat kokonaisuudessaan TÄSTÄ

Lisätietoja:
Riihimäen raviseura ry
Tiina Vuotila
tiina.vuotila@riihimaenravit.fi
050 5207 199

Raviurheilun nuorisotoiminta
Suomen Hippos ry

Helena Hyvämäki-Mäenpää
nuorisotoiminnan koordinaattori
helena.hyvamaki-maenpaa@hippos.fi
040 6464 609