Hyppää sisältöön

Pohjoismaiden Mestaruuskilpailuihin valitut

Ponien PM-kilpailut pidetään Ruotsissa Solvallan raviradalla su 26.8. Tänä vuonna kilpaillaan ensimmäistä kertaa Pohjoismaiden Mestarin tittelistä kilpaillaan kahdessa kategoriassa. Suomea lähtee kilpailuihin edustamaan neljä ponivaljakkoa.

Osanottajia kilpailuihin on tulossa Norjasta, Ruotsista, Suomesta sekä Tanskasta. Jokaisesta maasta edustajia lähtöihin voi osallistua enintään kolme kappaletta. Suomesta A-kategorian poneja lähtee kilpailuihin kolme kappaletta ja B-kategorian poneja yksi. Pohjoismaiden Mestaruudet ajetaan tänä vuonna yhtä aikaa Kouvolassa juostavien Ponikuninkuusravien kanssa, mikä vaikutti  ilmoittautuneiden määrään.

Flipper Aria_PM
Flipper Aria palkittiin vuoden 2011 Young Power Gaalassa nopeimpana neljävuotiaana orina. Kuva: Renja Ojanperä

Kun kilpailuihin osallistutaan ulkomaille, tulee kilpailijan täyttää sekä Suomen että kilpailumaan kilpailusäännöt. Ruotsissa A-kategorian lähdöissä saa ohjastajaa enintään 15-vuotiaat ja B-kategoriassa enintään 25-vuotiaat. Ponilähdöissä noudetaan Ruotsissa samoja laukkasääntöjä kuin hevosten puolella, joten kolmas laukka johtaa poninkin kanssa hylkäykseen.

A-kategoria

Animatzoo Obama

ohj. Riia Myllymäki, Kokemäki

valm. & omist. Jenni Mörsky, Hankasalmi

Flipper Aria

ohj. & valm. Markus Forss, Hämeenkyrö

omist. Toivo Lehtonen, Kankaanpää

Weston Goliath

ohj. Veera Hakkarainen, Kuopio

valm. Mörsky Jenni, Hankasalmi

omist. Mörsky Jenni & Marja, Hankasalmi

B-kategoria

Ilectra

ohj., valm. & omist. Terhi Lipponen, Tampere

Lähdöt ajetaan ensi viikon sunnuntaina Solvallan raviradalla noin klo 17.

Onnea suomalaisille!