Hyppää sisältöön

Pohjoismaiden Mestaruus otellaan lauantaina Turussa

V.G. Voitto on aikansa Kriterium, Oulu Expres, Derby, Varsakunkku ja Pikkukunkku voittaja. Ikäluokkamenestyjä kilpailee Turussa ensimmäistä kertaa kansainvälisessä lähdössä. (kuva Juho Hämäläinen)

Turun Metsämäen raviradalla järjestetään 6.–7. lokakuuta kaksipäiväinen Turku Globe Trotter -tapahtuma, joka huipentuu kilpailuun Pohjoismaiden Mestaruudesta. Suomea kansainvälisessä lähdössä edustaa yhteensä seitsemän suomenhevosta. Lauantain ravit alkavat poikkeuksellisesti vasta klo 16.00.

Vasta 6-vuotias V.G. Voitto on yksi mielenkiintoisista suomalaisedustajista. Juvalaisen Seppo Suurosen valmentama ori kilpailee ensimmäistä kertaa kansainvälisellä tasolla. Muissa suomalaisedustajissa nähdään mm. kuninkuuskilpailun kakkonen Hissun Feeniks ja hallitseva ruunaruhtinas Stallone.

Lauantain ravit alkavat poikkeuksellisesti vasta klo 16.00. Kyseessä on loppuvuoden aikana tehtävä kokeilu, jossa lauantain ravit alkavat kolmena viikonloppuna myöhästytetysti ja jossa kerätään oppeja lauantairavien kehittämiseksi. Klo 16 alkavia raveja ajetaan Turun lauantairavien lisäksi Porissa 4.11. ja Vermossa 16.12.

 

Ulkomaiset valmentajat luottavat kotimaisten ohjastajien ammattitaitoon Turun PM-lähdössä
Viidestä kylmäveriosallistujasta huolimatta lähdössä nähdään vain yksi ulkomaalaiskuski Ole-Johan Östren ohjastaessa lähdön suosikeiksi kuuluvaa hevosta Stumne Fyr. Muuten ruotsalais- ja norjalaisvalmentajat luottavat kotimaisten raviohjastajien ammattitaitoon.

Tapahtuma alkaa ravien merkeissä perjantaina klo 18.00. Lisäksi Metsämäen raviradalla on myös järjestetty muuta iltaohjelmaa perjantaille sekä lauantaille. Pohjoismaiden Mestaruus ratkotaan lauantaina klo 16 alkavissa raveissa. Lähdössä kilpailtava matka on 2100 metriä ja ykköspalkinto 30 000 euroa.

 

Lähtölista Pohjoismaiden Mestaruus

Lisätietoa tapahtumasta Metsämäen raviradan sivuilla