Hyppää sisältöön

Pilvenmäen ravinuorten kokoontumiset

Pilvenmäen ravinuoret kokoontuvat vuoden loppuun asti säännöllisesti ravipäivinä sekä muutamana viikonloppuna, jolloni ponit ovat livenä mukana tapaamisissa.

Viime keväänä pidetty maksullinen ponikerho, muuttuu ilmaiseksi ja kaikki ovat tervetulleita mukaan. Tietenkin toivotaan että tapaamisiin tulijat liittyvät myös ravinuorten jäseniksi. (ravinuorten jäsenyys)

"Ponitouhupäivien" lisäksi pidämme jatkossa ravinuorten tapaamisia ravipäivinä, jolloin keskitymme lähinnä teoriaopetukseen, ponilähtöjen palkitsemiseen, symppisvaljakon valintaan, askarteluun jne. Ravipäivinä kerhokerran pituus on aina kaksi ja puoli tuntia ja päivä käynnistyy raviradan pääportilta (iso pilvenmäki-kyltti).

 

Ravipäivinä pidettävien kerhotapaamisten lisäksi pidämme kerhoa, jossa ponit ovat paikalla viikonloppuisin klo 14-15.30. Tässä alla ensin nuo  ponitouhupäivät ja sitten tuossa ravipäivät ja kellonajat, jolloin ravipäivinä toiminta alkaa.

 

Ponitouhupäivisin voi tulla suoraan katoksille, jossa touhuttiin keväälläkin ponikerholaisten kanssa. Ponien kanssa touhutaan kaikkea mahdollista mm. harjataan, talutetaan, harjoitellaan valjastamista, jne.

 

ponitouhupäivät (klo 14-15.30)

su 23.10.

su 13.11.

su 4.12.

 

ravipäivät (kesto joka ravipäivä 2,5h)

su 30.10. klo 13

su 6.11. klo 13

su 20.11. klo 17

su 6.12. klo 17

 

Vanhemmat ravinuoret

Mikäli ihan kerhojutut ei tunnu omilta niin voisit osallistua apuohjaajana ko. päiviin, mutta tervetuloa siis mukaan tapaamisiin sinullekinJ

 

Nähdään ensi sunnuntaina!

 

Terveisin,

Elina Hirvonen

puh. 050 3018 258