Hyppää sisältöön

Pesiskimppa laajeni painiin – Petra Olli mukaan ravuri Carlemanin omistajiin

PesisKimppa ei ole vain ravi- ja pesäpalloihmisille. Hyvä esimerkki siitä on muun muassa EM-kultaa voittanut painija Petra Olli, joka osti kimpasta kerralla useamman osuuden.

Pesiskimppaan liittynyt Petra Olli: "Saapahan kylillä kehuskella!"

teksti: Anni Saarela


20399511_10214095782367265_2004400430_o
Petra Olli, kuva: Tomi Olli

-Bongasin PesisKimpan sosiaalisesta mediasta ja hieman tutustuin siihen. Sitten kun Juha Puhtimäki tarpeeksi kauan houkutteli, että olisi osuutta tarjolla mahtavasta urheiluyhteisöstä, ajattelin Laura Voutilaisen sanoin ”No hitto miks ei”, Olli kertoo.

Raviurheilu ei ollut painijalle lainkaan tuttua. Olli on kertaalleen loimittanut voittajahevosen Vermossa, mutta muutoin lähtöjen seuraaminen oli jäänyt ennen PesisKimppaa vähälle.

- Inhosin hevosia nuorempana. Oli kamalaa, kun piti mennä ratsastamaan koulun liikuntatunnilla, hän muistelee.

Pesäpallotaustaa Ollin perheessä sen sijaan on paljon. Petran lisäksi räpylän käteensä ovat laittaneet kaksi pikkuveljeä ja perheen vanhemmat.

Petra Olli on pelannut myös yhden Itä-Lännen.

-Lopetin muistaakseni D-ikäisenä, mutta taskusta löytyy sentään yksi Itä-Länsi edustus. Pelasin tosin F-tytöissä ja vieläpä Idän joukkueessa.

-Pikkuveli Perttua hävettää, kun jaksan tästä aina mainita pesistaustaani kysellessä, hän veistelee.

Pikkuveli Perttu pelaa pesäpalloa Vimpelin Vedon C-pojissa. Ylpeä isosisko seuraa veljensä otteluita ja pitää pelitahtia yllä – jos ura pesäpalloilijana vaikka aukeaisi.

-Käymme usein Pertun kanssa lyömässä ja kopittelemassa, kun olen Lappajärvellä. Pitää yrittää pitää taitoja tallella: Lappajärvihän nousi Superpesikseen naisissa. Olisikohan joukkueessa tilaa tulevilla kausilla?

Carleman painimassa?

Painijan kesä on ollut erilainen kuin yleensä, sillä aika on mennyt polvileikkauksesta toipuessa.

-Toukokuussa leikattiin polven ulkosivuside ja kesä on mennyt sitä kuntoutellessa. Hieman on pääkoppaa kiristänyt, kun käytännössä koko kausi mennyt vain jalkaa jumppaillessa.

-Mutta paree laittaa kerralla kuntoon, onhan tässä vuosia vielä edessä.

Toipumisen ohella lappajärveläinen on ehtinyt seurata PesisKimpan Carlemanin kuulumisia. Kiireinen Olli on iloinen, että kimppalaisten on helppo pysyä ajan tasalla muun muassa sähköpostin uutiskirjeen ansiosta.

-PesisKimpasta tulee hyvin infoa Facebookin ja sähköpostin välityksellä, vaikka en pääsekään raveihin paikalle kiireisten aikataulujen vuoksi.

-En ole nähnyt hevosta livenä, mutta ainakin ”Kalle” on näyttänyt jo pesiskentillä pyörivän.

Painija kehuukin, että PesisKimppaan on helppo päästä mukaan, vaikka raviurheilu ei ollut ennestään tuttua.

-Tämä on helppoa ja vaivatonta vasta-alkajallekin. Saapahan kylillä kehuskella, että omistaa osan vieläpä kahdesta hevosesta. Hienoa toimintaa ja yhteistyötä yli lajirajojen, hän tuumii.

Ollin suunnitelmissa on molskille palaamisen lisäksi kimpan hevosten tapaaminen – yhdellä ehdolla.

-Pakkohan sitä on jossain sopivassa välissä päästä tapaamaan hevosia, mutta painimatolle Kallea ei kyllä päästetä!


1L5A0258Carleman pesäpallo-ottelussa, kuva: Ilkka Nisula

MITÄ TULEE ENSIMMÄISENÄ MIELEEN?

Pesäpallo - Pohjanmaalla kaikki joko painivat tai pelaavat pesistä.

Ravit - Aivan vieras laji, mutta mielenkiintoinen.

Hevonen - Kalle!

Saarikenttä - Pesispyhättö, Itä-Länsi debyyttini pelipaikka.

Vapaa-aika - Ystävät ja yhdessäolo. Sitten kun ollaan vapaalla, ollaan vapaalla. Kun treenataan, sitten treenataan.

Henri Puputti - Toivottavasti hän ei joudu uimaan tänä kesänä Savonjoessa.



Klikkaa PesisKimpan sivuille ja lähde mukaan elämysmatkalle 300 euron kertamaksulla! Ei muita kuluja.

pesiskimppa_