Pekka Kaidesoja on nimitetty Vermossa lokakuussa järjestettävien EM-ravien projektipäälliköksi. Hänen tehtävänään on koordinoida Vermon raviradan ja Suomen Hippoksen yhteisen kansainvälisen suurtapahtuman järjestelyjä.

Pekka Kaidesoja tunnetaan ravialalla muun muassa työstään Nordic King -tapahtuman organisaatiossa sekä Kriterium-voittaja Lewis Alen osaomistajana.
Kaidesoja on ollut raviurheilussa mukana eri rooleissa jo pitkään. Tällä hetkellä hän on mukana muun Nordic King -tapahtumaorganisaatiossa sekä osaomistajana Kriterium-vottaja Lewis Alessa.
”On hienoa, että eurooppalaisen raviurheilun huipputapahtuma EM-ravit on saatu Suomeen ja Vermoon”, Pekka Kaidesoja sanoo.
”Pyrimme luomaan mielenkiintoisen ja monipuolisen kaksipäiväisen ravitapahtuman, jota kannattaa ehdottomasti lähteä seuraamaan paikan päälle. Tavoitteena on tehdä EM-raveista myös suomalaisen raviurheilun näyteikkuna. Toivottavasti suomalaisravurit ovat mukana ravaamassa mestaruuksista!”
Vermon EM-ravit ja UET Breeding Day järjestetään 11. ja 12. lokakuuta 2019.
Lisätietoja:
Hanna Laakso
Tiedottaja
Tiedottaja
Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403