Hyppää sisältöön

Patri Filatoffin tavoitteena on raviammattilaisuus – ”Se on suurin unelma”

Patri Filatoff ja Sahara Magaria Vermossa keväällä 2021. Kuva: Juho Hämäläinen

Salamakypärät-kauden toiseksi viimeinen osalähtö juostaan keskiviikkona Vermossa. Pistetaulukon toiselta sijalta Vermoon starttaa Patri Filatoff.

Kaarinalainen Patri Filatoff ohjastaa toista kautta Salamakypärät-ohjastajakilpailussa. Vuonna 2019 käynnistynyt ohjastajaura on verrattain lyhyt, mutta urakehitys kaviourilla on sujunut nousujohteisesti.

”Olen aina ollut kilpailuhenkinen, ja heti kun ravihommat aloitin, on kilvanajo kiinnostanut. Nyt on tullut isältäni Jyrkiltä vastuuta ja muutenkin on tullut enemmän ajettavaa. Nälkä kasvaa syödessä ja rutiinin myötä onnistumisiakin tulee enemmän”, Filatoff kertoo.

Filatoffin ohjastajaura käsittää 279 starttia, joista voittoon on päättynyt 14. Kulunut vuosi on ollut yhdeksällä voitolla tähänastisesti voitokkain.

”Noste-hevosen ja Orvar Iverin kanssa tullut erityisesti menestystä. Voitot aina huomataan, ja sitäkin kautta on tullut kiinnostusta. Tässä lajissa pitää olla onnistumisia. Siihen pyritään, että kaikilla hevosilla pärjättäisiin”, Filatoff kertoo.

Ohjastajatehtävien lisäksi valmentaminen on sydäntä lähellä. Ammattilaisuus raviurheilun parissa olisi mieleinen uravaihto.

”Se on suurin unelma. Ammattivalmentajana ja -ohjastajana toimiminen jossain tulevaisuudessa on maali tuolla kauempana. Liikunta-ala on ollut myös läheinen asia itselleni ja olen urheillut kovallakin tasolla. Olen nyt osa-aikaisena liikuntaohjaajana Paraisten kaupungilla. Jos raviurheilusta ei saa ammattia, niin voi sitten tehdä myös liikunta-alan hommia, joista myös tykkään.”

Salamakypärien kokonaispistetilanteessa Filatoff on toisella sijalla 92 pisteellä. Edellä on vain niin ikään varsinaisuomalainen Jere Hurme.

Kaveruksien asetelma ei aiheuta erityistä jännitystä.

”Jere koittaa vähän pieniä paineita luoda, mutta ei meillä keskinäistä kilpailua ole. Pientä herjaa heitetään, mutta en siitä mitään paineita ota. Hienoa, että molemmat ollaan pärjätty ja toivottavasti ollaan kärjessä myös näiden kahden lähdön jälkeen. Voittoa lähden hakemaan, mutta se on paljon tuureistakin kiinni. Toivotaan, että sitä riittää”, Filatoff kommentoi.

Salamakypärät-osakilpailu, 3.11.2021, Vermo