Hyppää sisältöön

Pappa, hauska tyyppi

Oulun Number One -sprinttikisaan Vihdistä matkustava Seabiscuit on ravivalmentaja ja -ohjastaja Emma Väreen suojatti.

Seabiscuit Jukka Torvinen kuva Ilkka Nisula
Jukka Torvinen ohjastaa Emma Väreen valmentamaa Seabiscuitia Oulun Number Onessa, joka ravataan osana Superlauantaita 11.5. Kuva: Hippos / Ilkka Nisula

Urallaan muun muassa Suomen mestaruuden voittanut ja SE-tuloksia takonut ruuna on ehtinyt kartuttaa voittosummakseen jo yli 350 000 euroa. Kuluva kausi on uran viimeinen, sillä sen kilpailuoikeus iän puolesta päättyy vuodenvaihteessa, jolloin se jää radoilta hyvin ansaitulle eläkkeelle.

”Hevoselle jo se on saavutus, että se pystyy kilpailemaan edelleen näin kaksitoistavuotiaana”, Väre sanoo. ”Koetetaan saada tämä viimeinen kausi vielä kunnialla vietyä maaliin.”

Väreelle Seabiscuitin kaltainen hevonen valmennuslistoilla tarkoittaa kunniatehtävää.

”Ihan sama, vaikka sen kaikkein kirkkaimmat vuodet olisivatkin jo takana. Se on kuitenkin sen luokkansa osoittanut, eikä todellakaan ole mikään tavallinen tallaaja.”

Valmentaja kutsuu ruunaa Papaksi.

”Se on kauheen hauska tyyppi. Nytkin sillä on tuolla kevättä rinnassa, vinkuu kuin kaksivuotias ori. Se on valtavan huumorintajuinen hevonen, minkä luulen auttaneen sen aina kaikkien vaikeuksien ylikin. Ja se on suora. Sillä on tosi harvoin huono päivä, mutta kun sillä on, se kyllä kertoo sen myös ulospäin.”

Väreen mukaan ruunan viime startissa Vermossa oli positiivista meininkiä, ja hevonen on pysynyt kotona hyvällä tuulella, minä vuoksi hän lähtee Ouluun sen kanssa hyvällä fiiliksellä.

Kesän tavoitteisiin kuuluu, vielä kerran, Suur-Hollola-ajo.

”Se on viimeinen mahdollisuus. Mutta totta kai tällaisen hevosen kanssa mennään startti kerrallaan.”

Väre itse ohjasti hiljattain uransa 100. kotimaisen voiton. Suomi-voittojen lisäksi hän on ajanut neljä ykköstä Kanadassa.

”Sata voittoa on ollut yksi tavoite, jota kohti on menty. Sen eteen on tehty paljon töitä”, Emma Väre sanoo.