Hyppää sisältöön

Pääratamestarit avustavat raviratoja kaviourien hoidossa vuoden alusta alkaen – ”Tarkoitus on kerätä ratamestarien tietotaitoa yhteen”

Antti Jaara ja Juha Keskimaunu aloittivat työtehtävät Hippoksen alaisina pääratamestareina vuoden alussa. Työtehtäviin kuuluvat mm. Suomen ratamestareiden koulutuksen suunnittelu ja koordinointi.

Raviratojen kaviourien kunnosta vastaavat ratamestarit saavat avukseen kaksi pääratamestaria, kun Antti Jaara ja Juha Keskimaunu aloittavat Hippoksen alaisissa tehtävissä vuoden alusta lähtien.

Pääratamestareiden tehtävänä on kartoittaa ratojen kuntoa ja kalustoa sekä suunnitella ja koordinoida yhteistyössä Suomen Hippoksen kanssa Suomen pääratamestareiden koulutusta. Jaara ja Keskimaunu neuvovat ratoja mahdollisissa ongelmatilanteissa ja niiden ennaltaehkäisyssä. 

”Ratamestarin tehtävänkuva on hyvin laaja ja ammattiin oppii oikeastaan käytännön kautta. Pääratamestarien avulla pyritään korostamaan parhaita toimintatapoja”, Suomen Hippoksen kilpailupäällikkö Tuomo Pekonen kommentoi.

Pääratamestareista Jaaran toiminta-alueeseen kuuluvat pohjoisen radat ja Keskimaunu avustaa taas etelän ratoja. Pääratamestarit jatkavat uusista tehtävistä huolimatta ratamestarin tehtäviään normaalisti Oulussa (Jaara) ja Vermossa (Keskimaunu).

”Ajatus pääratamestareille tuli 3-4 vuotta sitten ratamestaripäivillä, ja idea taisi tuolloin tulla valmentajien puolelta. Tarkoitus on kerätä ratamestarien tietotaitoa yhteen, ja tuoda kaikki hyväksi todetut toimintatavat kaikkien käyttöön ja samalla saadaan ratojen hoitoa menemään yhteen suuntaan. Koulutuksen puoli tässä on tärkein”, tuore pääratamestari Juha Keskimaunu taustoittaa.

”Kalusto ja olosuhteet vaihtelevat, mutta kaluston osalta käymme radat läpi. Keleihin ei voi kukaan vaikuttaa, mutta pyritään hahmottamaan jokaisen radan ongelmakohdat erilaisten kelien varalta.”

Pääratamestarien kartoituksen, olosuhteiden ja parhaiden mahdollisten toimintatapojen ollessa kaikkien osapuolten tiedossa, pystytään kaikille ravipäiville tarjoamaan mahdollisimman tasaiset olosuhteet kilpailijoita varten.

Pääratamestarit neuvovat paikallisia toimijoita pääasiassa etänä, mutta konsultointia on saatavilla myös paikan päälle tarpeen vaatiessa. Kaviourien konkareille neuvoantajan rooli ei ole uusi.  Jaara ja Keskimaunu ovat avustaneet ratoja lukuisia kertoja suurkilpailuissa sekä vaikeiden rataolosuhteiden kanssa vuosien mittaan.

Käytännön asioiden lisäksi myös henkinen tuki on ratamestarien työssä tärkeässä asemassa.

”Erityisesti meistä on hyötyä tuoreille ratamestareille. Kokeneemmat ovat hyvin perillä oman ratansa ominaisuuksista ja kalustoista, mutta kyllä se aina minutkin yllättää koulutuksissa, kun tajuaa että jonkun asian olisi voinut hoitaa paremmin. Monesti epävarmoina hetkinä on hyvä saada varmistus toiselta kollegalta. Toivottavasti hanke madaltaa kynnystä kysyä apua, jos tarvetta on.”

Lisätietoja:

Tuomo Pekonen

Kilpailupäällikkö, Suomen Hippos

Matkapuh. +358 40 557 3889
tuomo.pekonen@hippos.fi