Hyppää sisältöön

Oriinpitäjien tulee ilmoittaa astutukset 30.9. mennessä

Oriinpitäjien tulee ilmoittaa vuoden 2015 astutukset Heppa-järjestelmään tai paikalliseen hevosjalostusliittoon viimeistään 30. syyskuuta mennessä.

Oriinpitäjän velvollisuus on ilmoittaa vuoden 2015 astutukset Heppa-järjestelmään tai hevosjalostusliittoon 30. syyskuuta mennessä. Varsan omistajan on puolestaan muistettava lunastaa vuonna 2015 syntyneen varsan syntymätodistus vuoden loppuun mennessä. Lisäksi varsa on tunnistettava viimeistään maaliskuun 31. päivänä syntymävuotta seuraavana vuonna.

Varsan ilmoittaminen rekisteriin

*Varsa ilmoitetaan rekisteriin heti syntymän jälkeen. Se tapahtuu lähettämällä astutus-/varsomistodistus täytettynä hevosjalostusliittoon kuukauden sisällä varsomisesta. Tällöin rekisteröinti eli hevospassi on hinnaltaan edullisin.

Varsomistodistukseen kirjoitetaan varsan syntymäaika, sukupuoli ja nimi. Nimiehdotuksia pitää mainita useampia, jotta varsalle löydetään helposti sen oma ainutkertainen nimitunnuksensa (kts. Nimisääntö).

*Varsan syntymätodistus on lunastettava oriinpitäjältä syntymävuoden aikana. Oriinpitäjä antaa syntymätodistuksen kuitiksi siitä, asiaan kuuluvat varsamaksut on maksettu. Syntymätodistus on toimitettava hevosjalostusliittoon, tunnistajalle tai Suomen Hippokseen viimeistää joulukuun 31. päivään mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden.

Rekisteriin ilmoitetusta varsasta tehdyt mahdolliset omistajanvaihdosilmoitukset toimitetaan myös heti vaihdoksen tapahduttua hevosjalostusliittoon tai Suomen Hippokseen.

Varsan tunnistaminen

*Tunnistuksen tekee hevosjalostusliiton virkailija, joka saapuu paikalle sovittuna aikana. Tunnistus tilataan ensisijaisesti oman alueen hevosjalostusliitosta. Varsasta kirjataan ylös väri ja merkit sekä otetaan DNA-näyte polveutumismääritystä varten ja asennetaan mikrosiru. Näytteenottoa varten varsalla on oltava tottuneet kiinnipitäjät.

*Varsan tunnistamistoimenpiteet on tehtävä viimeistään syntymävuotta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, jotta varsa saa ravikilpailuoikeuden.

*Hevosjalostusliitto lähettää edelleen rekisteröintiin liittyvät todistukset ja lomakkeet Suomen Hippokseen, kun tunnistusmaksu on maksettu hevosjalostusliittoon. Sen jälkeen, kun DNA-laboratoriosta saadaan varsalle polveutumisen varmistus, lähtee Suomen Hippoksesta lasku rekisteröinnistä varsan omistajalle.

*Laskun maksettuaan varsanomistaja saa postitse varsalle hevospassin.

Hevosjalostusliittojen yhteystiedot