Hyppää sisältöön

Oona Halmeella on edessään kiireinen viikonloppu: ”Lähdetään metsästämään poneille sitä kirkkainta kruunua”

Oona Halmeen voitonnälkä on kova. 16-vuotias ohjastaja kilpailee tänä vuonna mahdollisesti viimeistä kauttaan A-poneilla ja tärkeimmät tittelit on vielä saavuttamatta. Niistä kilpaillaan tulevan viikonlopun Ponikuninkuusraveissa Joensuussa.

Oona Halme ja Pomona II ovat rikkoneet yhdessä maailmanennätyksiä ja saavuttaneet muun muassa Suomen mestaruuden. Kausi 2019 jäänee kaksikon viimeiseksi yhteiseksi. Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

Ponikuninkuusraveissa on yhteensä neljä pääkilpailua: ponikuningas- ja ponikuningatarkilpailut A-poneille, sekä poniruhtinas- ja poniruhtinatarkilpailut B-poneille. Kaikissa ravataan kaksi osalähtöä, ja paremmuus ratkaistaan kokonaisaikojen perusteella. Oona Halme starttaa peräti kolmessa pääkilpailussa.

”Poniruhtinuudestakin olisi tottakai lähdetty ajamaan, jos olisi siihen sopiva poni. Mutta kyllä viikonloppuun saadaan ihan tarpeeksi jännitysmomenttia näistä kolmesta kisastakin. Kokonaiskilpailun kakkos- ja kolmossijoja minulla on jo useita, mutta nyt lähdetään metsästämään sitä kirkkainta kruunua”, Halme kertoo. 

Yleisön ykkössuosikki Halmeen ajokeista lienee ponikuningatarkilpailussa starttaava 16-vuotias maailmanennätysponi Pomona II. Lahden Kuninkuusraveissa Suomen mestariksi ravannut tamma on saavuttanut kuningattaren tittelin aiemmin vuonna 2012 omistajansa ja valmentajansa Mats Havulehdon kanssa. Ponin toinen omistaja on veli Emil. 

”Pomona on näyttänyt, että sillä on valtavan hyvä kilpailupää ja järjetön fysiikka. Se on nopea ja jaksava poni, joka yrittää aina parhaansa”, Halme kehuu suuren ihailijajoukon kerännyttä ponia. 

Kuningaskilpailuun Halme osallistuu 17-vuotiaalla Ekslätts Sacrificella, jolla on hallussaan ponikuninkuus vuodelta 2013 sekä useita Suomen mestaruuksia niin montésta kuin kärrylähdöistäkin. Tänä vuonna Jutta Salmen valmentama ja yhdessä Titta Salmen kanssa omistama poni ravasi montén SM-hopealle. 

”Ekslätts Sacrifice on vähän sellainen mielialaponi – se on vanha ja viisas, ja sillä on valtavasti kapasiteettia, mutta se ei välttämättä aina anna ihan kaikkea irti.”

Oona Halmeen valmentama Odd Molly on voittanut tänä vuonna kaikki lähtönsä. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Ohjastajan suosikiksi nousee oma valmennettava, 6-vuotias gotlanninrusstamma Odd Molly, joka kilpailee viikonloppuna poniruhtinattaren tittelistä. Maria Taipaleen omistama poni on voittanut tänä ja viime vuonna kaikki lähtönsä, joita on yhteensä 13.

”Kaikki kolme ovat valtavan hienoja poneja ja isoja persoonia, mutta kyllä se oma treenattava on kaikista tärkein. Odd Mollylla on huikea kapasiteetti, enkä vielä osaa sanoa, missä sen rajat menevät. Tähän asti kaikki startit ovat olleet sille helppoja ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten viikonloppuna käy. Kuningas- ja kuningatarkisassa meillä on A-ponien kanssa pitkät takamatkat, mutta Mollyn kanssa pääsemme lähimatkalta iskemään ja kokeilemaan”, Halme iloitsee. 

Lauantaina Ekslätts Sacrificella takamatkaa on 160 metriä ja Pomonalla peräti 200 metriä, mutta kolmikon noviisilla Odd Mollylla vain 40 metriä. 

Halme aloitti ohjastajauransa kymmenenvuotiaana isänsä, raviohjastaja ja -valmentaja Teemu Okkolinin ja isosiskonsa, raviohjastaja Henna Halmeen jalanjäljissä. Tämä kausi jäänee viimeiseksi A-ponien kärryillä, mikä tekee tulevan viikonlopun kilpailusta entistä tärkeämmän. 

”Tämä on ehdottomasti vuoden päätapahtuma ja olo on tietenkin myös vähän haikea. Mutta voitonnälkä on suuri ja parhaamme kyllä yritetään, kaikkien kolmen kanssa. Kovinta vastusta on vaikea nimetä, koska mukana on niin paljon huippuponeja ja –ohjastajia. Yksi viikonlopun parhaita juttuja onkin juuri se, että pääsee tapaamaan paljon poni-ihmisiä ympäri Suomen.”


Oona Halme Mobiilihepassa > 

Lauantain lähtölistat >

Sunnuntain lähtölistat >

Lue lisää Ponikuninkuusravien verkkosivuiltaFacebookista ja Instagramista.

Ponien superviikonloppu 10.-11.8.

Elokuun toinen viikonloppu on todellista ponien kulta-aikaa! 10. – 11.8. järjestetään samaan aikaan kaksi ponien ykköstapahtumaa, Ponikuninkuusravit Joensuun raviradalla sekä Kansallinen Poninäyttely Ypäjän Hevosopistolla. Viikonlopun aikana Joensuussa ja Ypäjällä tullaan näkemään yhteensä satoja poneja ja myös yleisöä on odotettavissa runsaasti. Molemmat tapahtumat sopivat poniharrastajien lisäksi erinomaisesti perheille ja kaikille eläinten ystäville.


Katso lisää www.hippos.fi/ponien_superviikonloppu