Hyppää sisältöön

Onnea etsimässä – syksyn hevoshuutokauppa lähestyy

Kolme vuotta sitten raviurheilussa potkaistiin vauhtiin uudenlainen tapa tutustua lajiin ja hevosenomistamiseen, kun ensimmäinen Raviliiga starttasi syksyllä 2013. Uusi konsepti on yllättänyt positiivisuudellaan ja tuonut väriä lajiin. Raviliiga 2013 on saamassa päätöksensä kuluvan vuoden lopussa. Uusia tapoja hevosenomistamiseen haetaan, ja 23.9. moni valmentaja suuntaa Ypäjän hevoshuutokauppaan etsimään omistajajoukoille uusia tulevaisuuden lupauksia.

Ypäjän huutokauppaan on ilmoitettu 84 yksivuotiasta lämminveristä ravihevosen alkua ja kahdeksan suomenhevosta. Huutokauppa on kaikille avoin ja tasapuolinen tilaisuus ostaa varsa.

 

Kymmenkunta ammattivalmentajaa eri puolilta Suomea on kasaamassa Huutokauppakimppoja, jotka tarjoavat edullisen tavan lähteä mukaan hevosenomistajaksi. Huutokauppakimpoissa yhdellä hevosella on joitakin kymmeniä omistajia, ja tällöin myös omistamisen kulut ovat kohtuulliset.


Kylliainen Tommi
Tommi Kylliäiselle tulee Huutokauppakimppavarsa.

 

Ammattivalmentaja Tommi Kylliäinen on yksi treenareista, jotka lähtevät hankkimaan perustettavalle kimpalle varsaa huutokaupasta.

”Mukana ollaan projektissa tänäkin vuonna. On mukava päästä valitsemaan hyväsukuista hevosta ja rakentaa sitä alusta alkaen. Kimppaomistajat hakevat elämyksiä isommalla porukalla ja tavoitteena on hyvä kilpahevonen, joka lunastaa kimppalaisten odotukset myöhemmin.”

Kylliäinen oli mukana jo vuosi sitten rakentamassa huutokauppakimppaa 1,5 vuotiaan lämminverisen ympärille. ”Viime vuonna perustetusta kimpasta on pelkästään hyviä kokemuksia. Tänäkin vuonna listoilla näyttää olevan oikein asiallisia varsoja.”

 

Kimppaomistaminen yleistyy koko ajan ja jo noin 60% kilpailevista hevosista omistetaan kahden tai useamman henkilön porukalla. Huutokauppakimpat ovat yksi valmentajien tavoista vastata tähän kysyntään.


Huutokauppakimpat

- Syksyn varsahuutokaupassa ostetaan kimppatalleille 1-vuotias lämminverinen ravihevonen, paitsi Tuplakimppa joka hankkii suomenhevosen
- Osuuksien lukumäärä vaihtelee 20 – 50 omistajan välillä
- Hevosen ostamisen hinta: osuuden hinta vaihtelee n. 300 – 600 e välillä
- Osakkaat maksavat kuukausittain osuusmaksua, joka on n. 30 - 60 e. Maksu kattaa hevosen valmennuksen, hoidon, vakuutukset, eläinlääkärikulut sekä muut muuttuvat kulut.
- Huutokauppatilanne on jännittävä elämys ja alku hevosenomistajuudelle


Huutokauppakimpat


Ypäjän varsahuutokaupan sivuille