Hyppää sisältöön

Omavalvontaa tukeva sähköinen tallitarkastuslomake on julkaistu

Tallitarkastuslomake löytyy Heppa-järjestelmän Oma Talli -palvelusta. Lomakkeen tarkoitus on tukea ja helpottaa tallien omavalvontaa.

Tallitarkastuslomake on hyvä muistilista yksittäisen tallinpitäjän toimintaympäristön sekä toiminnan itsenäiseen tarkasteluun ja arviointiin. Lomakkeella tarkastettavissa kohdissa keskitytään muun muassa paloturvallisuuteen, hevosten riittäviin tiloihin, ilmanvaihtoon sekä erilaisten lupien ajantasaisuuteen.

Lomakkeen rakensivat eläinlääkärin johdolla yhteistyössä Suomen Hippoksen kilpailu- ja IT-osastot. Oma Talli ja tallitarkastuslomake toimivat näppärästi mobiililaitteissa, eli lomakkeen voi täyttää vaikka älypuhelimella tallissa.

”Tämä toimii mainiosti osana tallien omavalvontaa. Suosittelen lämpimästi siihen tutustumista ja sen ottamista käyttöön omalla tallilla”, asiantuntijaeläinlääkäri Martti Tala sanoo.

Sähköisen tallitarkastuslomakkeen täyttäminen ei toistaiseksi ole pakollista. Eläinlääkärin tekemä tallitarkastus kuitenkin vaaditaan aina uusilta ammattilisenssinhakijoilta (lisenssiluokat A, B ja F), ja eläinlääkäri voi jatkossa täyttää tallitarkastuslomakkeen omilla Heppa-tunnuksillaan sähköisesti.

Oma Talliin pääset kirjautumaan täältä. Mikäli sinulla ei ole vielä tunnuksia, ne saat tilattua täältä. Tunnushakemukset käsitellään ja tunnukset toimitetaan 1–3 arkipäivän kuluessa.

Lisätietoja:

 

Martti Tala
Asiantuntijaeläinlääkäri
Suomen Hippos
martti.tala@hippos.fi

020 760 5244 / 040 354 0338


Jukka Niskanen
Tietohallintopäällikkö
Suomen Hippos
jukka.niskanen@hippos.fi
020 760 5230