Hyppää sisältöön

Niko Riekkinen vei nimiinsä Salamakypärien Forssan osakilpailun – "Juoksu meni ihan kuin elokuvissa"

Salamakypärien 7. osakilpailun voiton Forssassa vei nimiinsä Niko Riekkisen ohjastama Knockout Ses. Riekkiselle kyseessä oli kauden ensimmäinen Salamakypärien osakilpailuvoitto. Voitto nosti kuopiolaisohjastajan ohjastajakilpailun kärkeen, kun kautta on jäljellä kolme osakilpailua.

Niko Riekkinen juhli Salamakypärien Forssan osakilpailun voittoa Knockout Ses:in kanssa. Kuva:Hippos/Suvi Hakkarainen

Forssassa kilpailtiin lauantaina 29.8. Salamakypärät-ohjastajakilpailun 7. osalähtö. Tasaisen kilpailun voittoon jyräsi maalisuoralla Niko Riekkisen ohjastama Knockout Ses. Kolmatta kertaa Salamakypäriin osallistuvalle Riekkiselle kyseessä oli ohjastajakilpailun tämän kauden ensimmäinen osakilpailuvoitto.

Voittajavaljakko matkasi pitkään loistopaikalla toisessa parissa ulkona, mistä Riekkinen pääsi hyödyntämään ajokkinsa kirivoimaa sekä Forssan pitkää maalisuoraa.

”Ihan hyvät fiilikset on nyt. Muuta etukäteissuunnitelmaa ei ollut kuin että päästäisiin ravia matkaan. Saatiin sitten hyvä paikka, ja juoksu meni ihan kuin elokuvissa. Hevonen tuntui koko ajan hyvältä ja luotto vain kasvoi matkan aikana”, lähdön jälkeen tavoitettu Riekkinen kommentoi Forssan osakilpailuvoittoaan.

Knockout Ses:in omistaa Full Knockout Stable, hevosen ovat kasvattaneet Joni ja Mika Hakala. Valmennuksesta vastaa Joni Hakala.

Pistetilanne oli jo ennen lauantain lähtöä huippujännittävä, ja kun kautta on jäljellä kolme osakilpailua, ei suuria eroja kärkipäähän ole päässyt syntymään. Riekkinen nousi voittonsa myötä kärkeen, toiselta sijalta löytyy Niko Huuskola ja kolmantena on Patri Filatoff. Kärkisijalta Forssaan startannut Terno Grönstrand oli epäonninen, kun hänen ohjastama Sapphira laukkasi maalisuoralla kesken voittokamppailun.

Voitto tuli Riekkiselle makeaan paikkaan.

”Totta kai nyt paremmilla fiiliksillä lähdetään loppukautta ajamaan. Alkusarja on mennyt vähän poskelleen, niin nyt on erijännät paikat lähteä viimeisiä kilpailuja ajamaan”, Riekkinen kommentoi.

Salamakypärien seuraava osakilpailu juostaan syyskuun 23. päivä Vermossa.

Pistetilanne 7. osakilpailun jälkeen:


1.Niko Riekkinen 66 pistettä

2.Niko Huuskola 61

3.Patri Filatoff 58

4.Riku Lehtonen 56

4.Terno Grönstrand 56

6.Jesse Piirainen 53

7.Vilja Kivinen 42

7.Anette Antti-Roikko 42

9.Mats Havulehto 38

10.Toni Mäntyniemi 32

10.Kaisa Mikkola 32

12.Tino Paldan 24

Salamakypärät-kauden viimeiset osakilpailut:


23.9. Vermo

28.10. Vermo

7.11. Lahti