Hyppää sisältöön

Muutoksia Suomen Hippoksen ratsu- ja ponisektorin organisaatioon ja päätöksentekomalliin

Suomen Hippoksen ja rotuyhdistysten työryhmän tuloksena on selkeytetty Hippoksen ja rotuyhdistysten välistä toimintakenttää ja päätöksentekoprosesseja. Uudistus tuo tulleessaan lisää valtaa rotuyhdistysten yhteistyökokoukselle sekä uudet jalostustoimikunnat seuraamaan ja kehittämään sekä ratsuhevos- että ponijalostusta.

Uuteen malliin tullaan siirtymään vuoden 2013 alusta ja valmistelevat toimet on jo aloitettu. Rotuyhdistysten yhteistyökokous kokoontuu tänään tiistaina 13.11. Tämä ”minivaltuuskunnaksikin” kutsuttu yhteistyökokous tekee esitykset vähintään kolmesta rotuyhdistysten edustajasta ratsu- ja ponivaliokuntaan ja vähintään kahdesta edustajasta ratsuhevosten ja ratsuponien sekä ponien ja vuonohevosten jalostustoimikuntaan.

Uutena perustettavat jalostustoimikunnat toimivat Hippoksen toimiston ja ratsu- ja ponivaliokunnan välissä. Näiden tehtävänä on mm. toimia jalostustoiminnan kehittämisryhminä, seurata alan toimintaa, valmistella asioita ratsu- ja ponivaliokunnan käsittelyyn sekä valmistella ja päivittää jalostussuunnitelmat. Islanninhevosjalostuksen osalta asioita käsitellään edelleen Hippoksen toimiston ja islanninhevosyhdistyksen yhteisissä palavereissa.

 

Eri rotujen kansainvälisessä toiminnassa Hippos ottaa jatkossa vahvemman roolin, millä varmistetaan aktiivinen kansainvälinen yhteistyö, tiedon kulku ja osallistuminen tärkeisiin yhteisiin kokouksiin.

Hippoksen toimistolla panostetaan jatkossa nykyistä enemmän tiedon tuottamiseen ratsu- ja ponijalostukseen ja kasvatukseen liittyvistä asioista kuten myös puolueettoman oritiedon tuottamiseen. Ratsu- ja ponitiimin henkilökunnasta nimetään myös roduittain yhteyshenkilöt, minkä tavoitteena on parantaa ja nopeuttaa asiakaspalvelua.

Tarkemmin työryhmän esityksestä

Suomen Hippoksen ja rotuyhdistysten työryhmä: Kristiina Ertola pj., Ilona Pykäläinen (RPVK), Markus Lindblom (RJL), Erja Mattila (GR), Maarit Kandelberg-Harakka (NF), Juha Jaakkola (SH), Anna Pajanen (asiantunt.), Tuula Pyöriä (asiantunt.), Håkan Wahlman (asiantunt.), Suvi Mäkeläinen (Hippos), Sanna Uotila (Hippos/C), Minna Mäenpää siht.

 

Lisätietoja: Minna Mäenpää/Suomen Hippos ry, minna.maenpaa@hippos.fi, p. 040 5112067