Hyppää sisältöön

Muistathan vastuusi ravikilpailuissa – Suomen Hippoksen suositukset koronaviruspandemian leviämisen estämiseksi

Suomen Hippos muistuttaa jokaisen henkilön omasta vastuusta koronaviruspandemian leviämisen estämisessä. Ethän tule kilpailuihin sairaana, ja noudatathan tarkasti ohjeistuksia ulkomailta palatessasi.

Kuva ravilähdöstä
Suomen Hippos muistuttaa jokaista hevosalan toimijaa omasta vastuustaan tartuntojen leviämisen estämisessä. Kuva: Hippos/Ville Vuorinen

Valtakunnallisesti koronavirustartuntojen määrä on edelleen vähäinen, mutta tartunnoissa on havaittavissa selvää nousua heinäkuun alkuun verrattuna. Suomen Hippos muistuttaa jokaista hevosalan toimijaa omasta vastuustaan tartuntojen leviämisen estämisessä.

Elokuun alusta alkaen rajoituksia on vapautettu muun muassa yleisötilaisuuksiin liittyen ja AVI antoi tuolloin uudet ohjeet koskien yleisötilaisuuksien järjestämistä ajalla 1.8.-31.8. Harkinta riittävistä suojaustoimenpiteistä on siirtynyt enemmän tapahtuman järjestäjille, ja koska raviradat eroavat tiloiltaan hyvin paljon toisistaan, Hippos ei anna elokuun osalta enää yleistä, kaikkia sitovaa toimintaohjetta. 

Jokainen tapahtumajärjestäjä on vastuussa toiminnastaan ja velvoitettu huomioimaan viranomaisten ohjeet elokuun tapahtumissa.

Samalla Hippos korostaa yksilön vastuuta: jokaisen tulee noudattaa terveysviranomaisten antamia hygieniaa koskevia ohjeita, ja raviradalle ei tule missään nimessä saapua sairaana - ei edes silloin, jos oireet ovat lieviä. Myös riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä ohjeistetaan välttämään saapumista raviradalle.

Ulkomailta Suomeen saapuvat henkilöt


Ulkomailta Suomeen saapuvia kehotetaan käyttämään vakavaa harkintaa toiminnassaan. THL:n suositusten mukaisesti mikäli henkilö saapuu Suomeen maasta, josta ei ole maahantulon rajoituksia, hänen ei tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin (Maat, joista voi matkustaa Suomeen ja joihin Suomesta voi matkustaa). Jos saapuu Suomeen maasta, joiden kohdalla matkustusrajoitukset jatkuvat (mm. Ruotsi), viranomaissuositus on 14 vuorokauden omaehtoinen karanteeni.

Omaehtoinen karanteeni tarkoittaa, että henkilö välttää lähikontaktia muihin aina kun mahdollista, ja on kotioloissaan. THL suosittelee, että tällöin ei mennä työpaikoille ja ainoastaan välttämätön liikkuminen on mahdollista. Harrastuksissa käynti ei ole välttämätöntä liikkumista.  

Suomen Hippoksen aiempien linjausten mukaisesti työssäkäynti raviradoilla Ruotsin ja Suomen välillä on edelleen mahdollista viikon välein.

Tiukkojen rajoitustoimien portaittainen avaaminen on mahdollistunut hevosalan hyvällä itsesäätelyllä ja ohjeistusten noudattamisella, ja vastuullinen toiminta on edellytys sujuvalle ravikilpailukauden jatkumiselle. Pidetään siis yhdessä huolta siitä, että ravikilpailuissa on turvallista jatkossakin!

Lue lisää:


THL: Ajankohtaista koronaviruksesta

THL: Matkustaminen ja koronaviruspandemia