Hyppää sisältöön

Miten Ruotsista tuli raviurheilun suurvalta? – Hevosakatemia katseltavissa myös livelähetyksenä

Tänään maanantaina 5. marraskuuta Teivon raviradalla Tampereella järjestetään jo perinteeksi muodostunut Hevosakatemia. Keskustelutilaisuudessa ovat mukana Svensk Travsportin puheenjohtaja Marjaana Alaviuhkola, Suomen Hippoksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Juha Rehula sekä Hippoksen emeritus kilpailutoimenjohtaja Matti Lakkisto. Tilaisuus alkaa kello 16.30.

Yleisölle avoimen ja ilmaisen seminaarin avaa Matti Lakkisto, joka kertoo puheenvuorossaan eurooppalaisten ravitalouksien kehityksestä nykypisteisiinsä. Ruotsin raviurheilun keskusjärjestön puheenjohtaja Marjaana Alaviuhkola kertoo yleisölle raviurheilun suurvallan uusimmista aluevaltauksista. Samalla hän vertaa Ruotsin 2000-luvun tapahtumia Suomessa nyt tapahtuvaan, vahvasti vuoden 2017 peliyhtiöfuusioon kytköksissä olevaan prosessiin.

Suomen näkökulmaa illan teemaan on kommentoimassa Hippoksen puheenjohtaja Juha Rehula. Seminaarin puheenjohtajana toimii Tampereen Ravirata Oy:n puheenjohtaja ja ravikirjailija Matti Mahlamäki.

Ilta jatkuu vauhdikkaasti Magic Monday -raveilla, jotka ajetaan yhdessä Oulun kanssa.

Linkki suoraan livelähetykseen: http://mediasivut.teivo.fi/nettitv/

Lisätietoja:

Teivon Ravikeskuksen toimitusjohtaja

Päivi Lehtonen

paivi.lehtonen@teivo.fi

040 779 5583