Hyppää sisältöön

Miniatyr B-ponien Suomen mestariksi – Iltaselta kylmähermoinen ajosuoritus

Miniatyr juoksi ylivoimaiseen voittoon B-ponien Suomen mestaruudessa. Ohjastaja Pinja Iltanen valitsi sille tällä kertaa selkäjuoksun, joka oli avain valjakon toiseen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen.

Miniatyr Pinja Iltanen Seinäjoki 02082020 Kuva Siiri Haapalainen
Suomen mestaruus oli Miniatyrin ja Pinja Iltasen toinen peräkkäinen. Kuva: Siiri Haapalainen

Pinja Iltasen tarkka ajosuoritus oli tänään avain Miniatyrin Suomen mestaruuteen. Alun se juoksi keulaan avanneen Amazonin takana. Avauspuolikkaan jälkeen Eragon haki keulan ja Pinja Iltanen kannusti Miniatyrin sen perään ohi Amazonin. Takasuoran alussa Eragon lankesi laukalle ja Miniatyr sai tyylitellä rauhassa maaliin asti. Miniatyrin voittoajaksi merkittiin 43,5. Toiseksi sijoittunut Amazon seurasi kaukana takana toiseksi. Odd Molly ja Oona Halme sijoittuivat kolmanneksi. 

"Mikkelin kilpailun jälkeen tehtiin kaikki erilailla. Vaihdettiin ruokintaa, treeniä ja varusteita. Lähes kaikki tehtiin erilailla kuin viimeksi Mikkelissä. Ponikin oli aivan kuin eri poni tänään", Iltanen avasi Miniatyrin kuulumisia edellisen kilpailun jälkeen.

Miniatyrilla riitti menohaluja ja Iltasella oli täysi päivätyö pitää taktiikastaan kiinni. 

"Tällä on kyllä hyvä rytminvaihtokyky. Ensimmäisellä etusuoralla oli haasteita toppuutella ponia, kun mentiin Amazonista ohi", hän jatkoi. 

Pinja Iltanen jatkaa päiväänsä Kuninkuusraveissa tallin hevosten kanssa. Mary Hotshot starttaa ravien viidennessä lähdössä, Nitro Diablo kuudennessa.

"Toivotaan, että suorittavat edes lähes yhtä hyvin kuin tämä", Iltanen toivoo viitaten Miniatyrin voittoon.