Hyppää sisältöön

Mika Forss puolustaa raviohjastajien Euroopan mestaruuttaan Oslossa ja Göteborgissa

Hämeenkyröläinen Mika Forss osallistuu tämän viikon keskiviikkona ja torstaina raviohjastajien EM-kilpailuun. Forss on hallitseva mestari, sillä hän ajoi Euroopan mestariksi kesällä 2016 Berliinissä. EM-kisa järjestetään keskiviikkona Oslossa Bjerken raviradalla ja torstaina Göteborgissa Åbyn radalla.


MikaForss_Mohawk03Kuva Ilkka Nisula


Molemmilla kisapaikkakunnilla ajetaan viisi osalähtöä ja voittaja ratkeaa pisteytyksen mukaan kymmenen osalähdön perusteella. Hevoset on jaoteltu kahteen kategoriaan ja arvottu kuskeille niin, että kisa olisi mahdollisimman tasapuolinen.

"Åbyssa minulla oli vähän vaatimattomammat hevoset ja huonommat lähtöpaikat kuin Bjerkessä. Koetetaan ajatella ja ajaa fiksusti ja sievästi. Minimitavoitteena on päästä viiden kuuden parhaan joukkoon kokonaiskisassa, jotta saisi paikan MM-kilpailuihin", Mika Forss miettii kisaturneen alla.

Kansainväliset ohjastajakilpailut ovat ennestään tuttuja Forssille, sillä Euroopan mestaruuden lisäksi hän on ollut neljästi mukana MM-kilpailussa. Viime elokuussa Kanadassa hän saavutti MM-hopeaa. Tällä kertaa EM-kilpailuun osallistuu kaksitoista ohjastajaa, joista osa on ennestään tuntemattomia vastustajia Forssille.

"Osa on outoja nimiä, mutta siinä ne tulevat tutuksi kisan kuluessa. Kaikki, jotka pääsevät tällaisiin kisoihin, ovat ammattikuskeja", Forss muistuttaa.

Åbyn radan erikoisuutena on loppusuoran tuplaohituskaista eli Open Stretch, joten sisäradalta johtohevosen takaa saa aina kiritilaa. Norjassa erityispiirteenä on puolestaan se, ettei ohjastajilla ole ajovitsoja.

"Norjalaiset hevoset ovat siihen tottuneita, joten se tuskin paljoa vaikuttaa. Åbyssa Open Stretch voi tuoda lisäväriä, tosin minun ajokeilla ei ollut vitosta pienempää lähtönumeroa. Hieno juttu päästä taas mukaan tällaiseen kilpailuun", Mika Forss kommentoi.

Torstaina Åbyn raveissa nähdään muitakin suomalaisia monté- eli raviratsastuslähdössä. Tuuli Kurkisen ratsastama Tromb Access ja Jenni Kaijan ratsastama Licence Holder selvittivät Vermon karsintalähdössä paikkansa Åby Monte Trophy -kisaan, jossa voittaja kuittaa 300 000 kruunun ykköspalkinnon.

Ohjastajien EM-kilpailun viimeinen eli kymmenes osalähtö on torstaina Åbyn ravien seitsemäs lähtö, joka ajetaan Suomen aikaa klo 21.36. Torstain Åbyn raveja voi seurata Veikkauksen TotoTV:stä www.veikkaus.fi.

EM-kilpailun osallistujat:

Espanja - Miguel Mestre
Hollanti - Rick Ebbinge
Irlanti - John Richardson
Italia - Mario Minopoli Jr
Itävalta - Hubert Brandsätter
Malta - Rodney Gatt
Norja - Eirik Höitomt
Ranska - Franck Nivard
Ruotsi - Ulf Ohlsson
Saksa - Michael Nimczyck
Suomi - Mika Forss
Tanska - Steen Juul

Viimeisimmät raviohjastajien Euroopan mestarit:

2016: Mika Forss, Suomi
2014: Knud Mönster, Tanska
2012: Enrico Bellei, Italia
2010: Enrico Bellei, Italia
2008: Roland Hülskath, Saksa
2006: Christophe Martens, Belgia
2004: Juan Antonio Riera-Rossello, Espanja
2002: Erik Adielsson, Ruotsi
2000: Manfred Zwiener, Saksa
1998: Jorma Kontio, Suomi
1996: Gunnar Eggen, Norja

Suomalaisista Pekka Korpi voitti Euroopan mestaruuden vuosina 1980, 1981 ja 1982. Vuosina 1985 ja 1998 Euroopan mestariksi ohjasti Jorma Kontio.

Mika Forssin ohjastajauran statistiikka (tilanne 25.6.2018)

- 25075 ohjastettua lähtöä
- 3369 voittoa, 2785 kakkossijaa ja 2539 kolmossijaa
- Ohjastanut urallaan palkintorahoja yhteensä 15 645 487 euroa
- Voitti raviohjastajien Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja sijoittui vuoden 2017 MM-kilpailussa kakkoseksi.
- Valittu Suomen ravigaalassa vuoden ohjastajaksi vuosina 2008, 2010, 2014, 2015, 2016 ja 2017.

Kuvia vapaaseen käyttöön Mika Forssista ohjastajien MM -kiertueelta 2017

Linkkejä:

Lisätietoa EM-kilpailusta (englanniksi)

Keskiviikon Bjerken ravien lähtölistat

Torstain Åbyn ravien lähtölistat

Åbyn raviradan esittelyvideo EM-kuskeista