Hyppää sisältöön

Mellby Jinx häikäisi Finlandia-Ajossa

Tuore Finlandia-Ajon voittaja Mellby Jinx ja ohjastajavalmentaja Daniel Wäjersten. Kuva: Maisa Hyttinen.

Vermo Areenan Finlandia-viikonloppu huipentui tänään sunnuntaina Suomen suurimpaan kansainväliseen ravikilpailuun, jonka voittoon tyylitteli Mellby Jinx ruotsalaisen valmentajaohjastajansa Daniel Wäjerstenin kanssa. Kylmäveristen Erkon Pokaalissa hallitsevan ravikuninkaan päihitti Stallone. Elitloppet-raveissa juostaviin Mini- ja LillaElitloppet ponilähtöihin saivat kutsunsa myös suomalaiset Pikku Humanteri ja Armani.

Finlandia-ajossa nähtiin jälleen kova kansainvälinen kamppailu. Mielenkiintoa riitti aivan loppumetreille saakka, kun koko matkan lähtöä johtanut Combat Fighter sai rinnalleen ulkoradoilta useita haastajia. Voiton vei Daniel Wäjerstenin ohjastama ja valmentama Mellby Jinx – ensimmäistä kertaa koko kilpailuhistorian aikana takarivistä startanneena hevosena.

“Tuhat jäljellä mietin, että noustaanko kolmannelle, mutta sitten ajattelin, että jos koko viimeinen kierros mennään kolmatta, niin menee vähän vaikeaksi. Tämä iso voitto tuntuu todella hienolta. Hevonen on nuorena kovissa lähdöissä marinoitunut ja teki silloin hienoja esityksiä ja nyt tällainen iso onnistuminen todella isossa lähdössä tuntuu todella hyvältä. Viimeiset 300–400 metriä se tuli uskomattoman kovaa”, kertasi Wäjersten loppusuoran tunnelmia.

Finlandia-Ajon voitto lunasti 7-vuotiaalle ruunalle kutsun Elitloppetiin. Mellby Jinxin omistavat ja ovat kasvattaneet Mellby Gård AB ja sen hoitajana toimii Ida Edin.

Finlandia-Ajon parhaat suomalaiset olivat pitkään lähtöä johtanut ja lopulta neljänneksi sijoittunut Combat Fighter ja ilman kiritiloja jäänyt kuudentena maaliin tullut Crepe Match.

Erkon Pokaalista kohti Elitkampenia

Kylmäveristen kansainvälinen Erkon Pokaali päättyi suomalaisjuhliin, kun Stallone, ohjastajaan Santtu Raitala, päihitti lähdön ennakkosuosikin ja hallitsevan ravikuninkaan V.G. Voiton loppukamppailussa.

”Stallonella oli niin hyvä vauhti loppusuoran puolivälissä, että se vauhti oli jotain ihan käsittämätöntä. Tuntui, että V.G. Voiton voimat ei olisi riittänyt vastaamaan viimeisellä 50 metrillä laukasta huolimatta” hämmästeli Raitala suoritusta voittajakehässä.

Hevonen ansaitsi 15 000 euron lisäksi paikan Elitloppet-raveissa kilpailtavaan Elitkampen-lähtöön, jossa kohtaavat maailman parhaat kylmäveriset.

”Hevonen on mahtavan tuntuinen. Juuri nyt sellainen kuin pitää olla”, summasi valmentaja Antti Ojanperä mietteitä kohti Elitkampenia.

Stallone onkin kokenut Elitkampen-kävijä. Vuonna 2022 ruuna kiri hienosti kakkoseksi haastaen maailman parasta kylmäveristä Odd Heraklesia.

Lisää suomalaisväriä Elitloppet-raveihin saatiin myös Harpers Hanover -lähtöön, kun Markku Niemisen valmentama Goeland d’Haufor lunasti paikan voittaen päivän seitsemännen lähdön 3120 metrin pitkällä matkalla.

Mini- ja PikkuFinlandiasta Elitloppetiin myös suomalaisväriä 

Finlandia-sunnuntain aloittivat suomalaisjuhlilla A- ja B-kategorian ponit, joiden Mini- ja PikkuFinlandian voittajat saivat kutsut Elitloppetissa ravattaviin Mini- ja LillaElitloppet -lähtöihin.

MiniFinlandiassa nähtiin Pikku Humanterin huikea sooloesitys, kun 9-vuotias ruuna otti heti lähtökiihdytyksessä keulapaikan ja piti ylivoimaista vauhtia koko matkan voittaen kilpakumppaninsa lopulta yli 100 metrillä.

”Tuntuu ihan älyttömän hyvältä. Poni ei ole koskaan tuntunut niin hyvältä kuin se tuntuu nyt”, iloitsi voittajaseremonioissa ponin valmentaja, omistaja ja ohjastaja Ronja Grönman.

PikkuFinlandiassa taas nähtiin tiukka huippuponien kohtaaminen, kun kärkitaistelua käytiin kolmen ponin rintamalla aivan viime metreille saakka. Päivän vahvin oli kuitenkin keulassa koko matkan ravannut Laura Sipilän valmentama, omistama ja ohjastama Armani.

”Se on elämäni ensimmäinen russponi ja olen saanut kokea sen kanssa kaiken”, summasi Sipilä 15-vuotiaan ponin merkitystä voittajahaastattelussa.

Elitloppet on Ruotsin Tukholmassa Solvallan raviradalla järjestettävä yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista ravitapahtumista, joka huipentuu tapahtuman nimeä kantavaan lähtöön. Tapahtuman muita kiinnostavia lähtöjä suomalaisnäkökulmasta ovat maailman kovimpien kylmäveristen kohtaaminen Elitkampen -lähdössä ja ponilähdöt Mini- ja LillaElitloppet. Tämän vuoden tapahtuma kilpaillaan 23.–25.5.