Hyppää sisältöön

Maurizolle Pikkupelimannin voitto, Staro Miami loisti Isla-ajossa

Kaustisella järjestettävien kaksipäiväisten ravien ensimmäisenä kilpailupäivänä nähtiin kaksi suurkilpailua, 4-vuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimanni ja 5-vuotiaiden lämminveristen Isla-ajo. Pikkupelimannin voittoon kiri dramaattisten loppuvaiheiden jälkeen Maurizo, joka on voittanut uransa kaikki kolme lähtöä.

Maurizo ja Esa Holopainen juhlivat Pikkupelimannissa. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Pikkupelimannissa nähtiin kovaa kamppailua viimeisen 500 metrin aikana, kun kärkikolmikko Kinderi, Ville Kalle ja Maurizo erottautuivat muista. Markku Hietasen ohjastama Ville Kalle painosti johtavaa Kinderiä, joka sortui kaarteessa laukalle. Loppusuoralla nähtiin kaksinkamppailu Ville Kallen ja Esa Holopaisen ohjastaman Maurizon välillä. Myös Ville Kalle laukkasi lyhyesti loppusuoralla ja näin koko matkan ravilla selvittänyt Maurizo lipui varmaan voittoon.

”Tämä on aina ollut kiva kisa näille nuorille hevosille. Maurizo on jättänyt minuun hyvän vaikutuksen, se on kehittynyt jokaiseen starttiin. Tämä on ravivarma ja fiksu hevonen. Vaikea sanoa, miten olisi käynyt, jos Markun hevonen ei olisi laukannut. Minulla oli hyvä vauhti päällä ja saavutin koko ajan Ville Kallea, kova kisa olisi ollut. Heti, kun Maurizo meni Markun hevosesta ohi, se hiljensi vauhtia. Sillä tavalla kiva hevonen, että se ei vielä juokse itseään väsyksiin. Tämä on oikein nätti hevonen ja todella mukava ajaa”, Holopainen kertoi.

Maurizoa valmentaa juvalainen Seppo Suuronen, joka tunnetaan hyvien suomenhevosten kasvattajana. Myös Maurizo on Ravitalli Suuronen Oy:n kasvatuksen tulosta.

”Hänen hevosiaan on hieno ajaa. Olen ajanut vuosikausia Sepon hevosia, varmaan monia satoja voittoja olen ajanut. Kiitos kuuluu hänelle, hevoset ovat aina kunnossa, ammattivalmentaja kerrassaan”, Holopainen jakoi kehuja pitkäaikaiselle yhteistyökumppanilleen.

13 000 euroa Pikkupelimannin voitosta ansainneen Maurizon omistajat ovat Ravitalli Suuronen Oy, Trot Team N ja V Peltomaki Ay. Maurizon voittoaika oli 27,6a / 2100 metriä.

Staro Miami piti Peanutsin takanaan Isla-ajossa. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Illan toinen päälähtö Isla-ajo päätyi tänäkin vuonna tamman voittoon. 5-vuotiaden lämminveristen lähdössä tammat saavat 20 metriä etumatkaa oreihin ja ruuniin nähden. Paalulta startannut Mika Forssin ohjastama Staro Miami piti johtopaikalla kovaa vauhtia yllä koko lähdön ajan. Lopussa pahimman haasteen heitti Jukka Torvisen ohjastama Peanuts, mutta Staro Miami vastasi varmaan voittoon ajalla 13,0 / 2100 metriä.

Forss on ohjastanut yhtä lähtöä lukuun ottamatta kaikki tamman lähdöt.

”Kun hevoset ovat juosseet paljon minun ajamanani, se on eritoten lämmittävä asia, ainakin kuskille. Tällaisia hevosia ei synny joka ikäluokkaan. Kun sellainen sattuu kohdalle, ja itse istuu kyydissä, tulee perhosia vatsaan joka kerta. En osaa eritellä yhtäkään osa-aluetta, mikä pitäisi olla tammassa parempi”, Forss kertoi.

Aripekka Pakkasen valmentama Staro Miami on Ruotsissa syntynyt, ja kuulunut siellä ikäluokkansa tammakärkeen koko ajan. Tamma on pärjännyt hienosti ikäluokkakilpailuissa, ja on näyttänyt tänä vuonna, että menestystä on luvassa jatkossakin.

”Se on heti alusta asti tuntunut lahjakkaalta. Rimaa kun on nostettu, se on aina vaan venynyt ja venynyt. Seuraavaksi jatkamme St Michel –raveissa Mikkelissä”, Pakkanen kertoi.

Martti Simosen omistama tamma ansaitsi Isla-ajon voitosta 15 000 euroa.

Kaustisen ravit jatkuvat lauantaina kello 13.30 alkaen. Päälähtönä nähdään lämminveristen Festivaali-ajo, jossa kuntoaan kohti 19.7. ajettavaa St Michel –ajoa valmistelevat Sobel Conway ja Next Direction.