Hyppää sisältöön

Markku Punkari palkittiin Seinäjoella Suomen Hippoksen kultaisella ansiomerkillä

Markku Punkari vastaanotti Seinäjoella Suomen Hippoksen kultaisen ansiomerkin. Kuva: Kirsi Kantokoski

Suomen menestyneimpiin hevoskasvattajiin lukeutuva Markku Punkari palkittiin Seinäjoen Kasvattajakruunu-ravien yhteydessä Suomen Hippoksen kultaisella ansiomerkillä. Janakkalassa vaikuttava Punkari tunnetaan erityisesti Match-kasvateistaan.

Punkari oli saapunut Seinäjoella mm. Kasvattajakruunu-kilpailujen takia, eikä hän osannut odottaa kunnianosoitusta. Punkarin hevostallin kasvatteja on syntynyt kaikkiaan 49 kappaletta, ja kun mukaan otetaan myös kaikki osakasvatit on kasvatteja mahtunut historiaan lähes 150 kappaletta.

Punkarin kasvatit tunnetaan erityisesti Match-nimestä, joista tähänastisesti ikimuistoisin on Raviliiga-tähti Mascate Match.

”Mascate Match on hevosena hieno kokonaisuus, eikä se meinannut hävitä millään”, Punkari kertoi raviradan haastattelussa.

Parhaillaan kotona asustaa viisi varsaa ja pian pihattoon on tulossa kuudes tulevaisuuden ravuri.

Kasvatustoimintaa on ollut tarkoitus vähentää, mutta hienon menestyksen takia panostus kotimaiseen huippuraviurheiluun on jatkunut vahvana.

”Hevosia on oikeastaan liikaakin, mutta emäntä sanoi että menee niin hyvin, ettei malta vielä lopettaa”, Punkari kertoi Seinäjoella.

Seinäjoki oli Kasvattajakruunu-finaalien lisäksi merkityksellinen paikka Punkarin kunniamerkin luovutukselle. Vuonna 1977 Punkari ohjasti paikkakunnalla uransa ensimmäinen ravikilpailuvoiton.