Urjalalaisen Markku Niemisen valmentama ja jämsäläisen Jukka Torvisen ohjastama Make Cash voitti lauantaina Vermossa Suuren Suomalaisen Derbyn tehden samalla 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Suomen ennätyksen. Radalta 12 startannut ruuna pysäytti kellot aikaan 13,0 ja toi samalla Niemiselle ennätyksellisen seitsemännen Derby-voiton.
Suuri Suomalainen Derby päättyi lauantaina Vermossa Markku Niemisen valmentaman Make Cashin juhliin. Jukka Torvisen ohjastama nelivuotias ruuna nappasi uransa suurimman voiton ja 100 000 euron ykköspalkinnon. Make Cashin voittoaika 13,0 on samalla 4-vuotiaiden oriiden ja ruunien Suomen ennätys 2620 metrillä.
Jukka Torvinen kertoo lähtöpaikan herättäneen hänessä epäilyksiä ennen kilpailua. Make Cash lähti radalta 12, mutta vaikea lähtöpaikka ei lopulta estänyt voittoa. Vaikka hevonen joutui tekemään töitä voittonsa eteen, ruuna osoitti sitkeytensä loppusuoralla.
Jukka Torviselle Derby-voitto oli uran ensimmäinen.
”Tämä on semmoinen kilpailu, jonka olen halunnut voittaa. Lähtöpaikan jälkeen tuli sellainen olo, että ei se kyllä helppoa ole. Mutta kävi asioita meidän eduksemme ja hevonen teki ihan jättihienon juoksun”, Torvinen kuvaili voittajahaastattelussa.
Urjalassa talliaan pitävä Markku Nieminen saavutti Make Cashin voiton myötä seitsemännen Derby-voittonsa valmentajana ja nousi siten kilpailun historian menestyneimmäksi valmentajaksi.
Aiemmat voitot ovat tulleet Edu’s Speedyllä vuonna 1997 Jorma Kontion ohjastamana, Incognito Kempillä vuonna 1998, Lovely Kempillä vuonna 2001, Don Giovannilla vuonna 2002, Passionate Kempillä vuonna 2005 ja Quite An Avengerilla vuonna 2013.
”Se teki Don Giovannit, eli voitti radalta 12 Derby-finaalin. Tässä oli sen verran kovia hevosia ja kaikki piti kiertää. Se ei onnistu ihan kaikilta”, Nieminen kehui Make Cashia voittajaseremonioissa ja viittasi Don Giovannin voittoon vuonna 2002.
Hevosen kasvattaja ja omistaja on Firevall Stable. Hoitaja Noora Tuula kuvaili Derby-voittoa vielä vaikeaksi ymmärtää.
”Ihan käsittämätöntä. Hieno hevonen”, hän sanoi liikuttuneena.
Massimo Hoist uusi Suomen mestaruutensa, Sir Heartbreaker Monté-Derbyn voittoon
Lämminveristen Suomen mestaruuden vei 7-vuotias kuopiolaisori Massimo Hoist. Hevosen on kasvattanut ja sen omistaa Heikki Korhonen. Massimo Hoistia valmentaa Riina Korhonen, hoitaa Veera Hakkarainen-Ryyppö ja ohjastaa Hannu Torvinen.
”Viimeisen päälle hyvä kausi, vaikka rauta-arvojen putoaminen keväällä vaikutti. Muuten se on tehnyt samanlaista työtä kuin viime vuonna. Ori joutui kiertämään ulkoratoja myöden, ja teki todella kovan juoksun”, Heikki Korhonen kehui hevostaan hienosta juoksusta.
Toiseksi sijoittui Run For Royalty ja Janne Korpi, kolmanneksi Amazing Player Jarmo Saarelan ohjastamana.
Monté-Derbyn voittoon ravasi Sir Heartbreaker siilinjärveläisen Elina Pakkasen kanssa. Voittoajaksi ja hevosen uudeksi monté-ennätykseksi kirjattiin 13,7. Hevosen omistaa vieremäläinen Einari Vidgren Oy ja valmentaa Matti Nisonen.
Monté-Derbyssä toiseksi sijoittuivat BWT Jackpot ja Kitta Virolainen ja kolmanneksi Valnes Phenix Janita Antti-Roikon kanssa.