Hyppää sisältöön

Lumi-Riku myytiin 25 000 eurolla kuninkaallisessa huutokaupassa

Kuninkuusraviperjantaina 2. elokuuta 2019 Jokimaalla järjestetyn varsahuutokaupan kallein varsa oli Markku Lumiahon kasvattama Lumi-Riku, joka huudettiin ennätyksellisellä 25 000 eurolla.

Talli Metz huusi numerolla 12 myynnissä olleen Lumi-Rikun 25 000 eurolla. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Kolmevuotiaan Lumi-Rikun isä on Liising ja emä Helmin Roosa (Turo), joka juoksi urallaan ennätyksen 22,8aly ja keräsi 93 550 palkintorahoja. Helmin Roosa voitti muun muassa Villinmiehen Tammakilpailun vuonna 2009 ja osallistui kuningatarkilpailuun vuonna 2012. Helmin Roosan sisaruksia ovat muun muassa Lumi-Aatos (23,0aly, 58 960 euroa) ja Lumi-Iiris (24,7aly, 29 925 euroa).

Lumi-Rikun osti Talli Metz, jonka takaa löytyvät Anne ja Kaarina Metz. Ori muuttaa valmennukseen Tapio Perttusen talliin.

Onnellinen Lumi-Rikun uusi omistaja Kaarina Metz kertoi heidän kiinnostuneen varsasta sukutaulun perusteella.

”Olimme päättäneet jo etukäteen, että tuo on meidän hevonen. Varsa menee Perttuselle, joka ei ole meille henkilönä entuudestaan tuttu, mutta jonka menestyksen ja maineen tiesimme”, Metz sanoo.

Metzit omistavat islanninhevosia Mäntsälässä. He ostivat huutokaupasta yhteensä kaksi varsaa, Lumi-Rikun lisäksi Myllyn Sissin (Sirpan Sisu), jonka he saivat itselleen 3500 eurolla.

”Minulla on ollut aiemmin lämminverisiä, jo mutta siitä on jo kolmekymmentä vuotta”, Kaarina Metz kertoi historiastaan ravihevosten omistajana.

Anne (vasemmalla) ja Kaarina Metz ostivat perjantain huutokaupasta kaksi varsaa. Kuva: Hippos / Hanna Närhinen

Huutokaupan toiseksi kallein varsa, Siporin kaksivuotias poika Rannan Sipi on syntynyt kuninkaalliseen sukuun. Rannan Sipin 2. emän Pimpottaren varsoja ovat vuonna 2015 Joensuussa kuninkuuden napannut Jokivarren Kunkku ja 2014 kuningattaruuden Porissa juossut Mokomani. Ori Rannan Sipin huusi 20 500 eurolla Journey Stable Oy.  

Huutokaupassa myynnissä olleet kaksi muuta siporilaista olivat Jussix ja sisään huudettu Ennan Epeli. 4750 eurolla huudettu Jussix on emänsä Railaxin puolelta sukua muun muassa Lahden kuninkuuskisaan osallistuvalle Rapin Aatokselle.

Lahden kuningatarkilpailuun osallistuvan Liisan Tulilinnun kaksivuotias veli Tuuliniemen Hessu huudettiin sisään 10 000 eurolla.

16 myynnissä olleesta varsasta myytiin yhteensä kymmenen, kuusi varsoista huudettiin sisään. Yhteensä myydyistä varsoista maksettiin 87 000 euroa, ja keskihinnaksi muodostui 8700 euroa. Myytyjen oriiden/ruunien keskihinta oli 10 950 euroa ja tammojen 6450 euroa.


Kuninkaallisen huutokaupan tulokset

Nro

Varsan nimi

Hinta, €

Ostaja

1

Tuuliniemen Hessu

10000

Sisäänhuuto

2

Suvelan Salama

3000

Sisäänhuuto

3

Varjosi

3250

Anonyymi ostaja

4

Steffe

POISSA

5

Jussix

4750

Teemu Palosaari

6

Ennan Epeli

6500

Sisäänhuuto

7

Villimari

14000

Sisäänhuuto

8

Myllyn Sissi

3500

Talli Metz

9

Tuulten Taisto

3750

Sisäänhuuto

10

Villinelli

4750

Mauri Julkunen

11

Tupettaja

4000

Sisäänhuuto

12

Rannan Sipi

20500

Journey Stable Oy

13

Viskattu

4500

Team Takapuro

14

Varjostiina

4000

Petteri Korteniemi

15

Quantina

POISSA

16

Kopran Utu

13500

Katri ja Pasi Ollikainen

17

Lumi-Riku

25000

Talli Metz

18

Villihaave

3250

Gummi & Gylmä Oy