Hyppää sisältöön

Liisan Tulilintu häikäisi kuningatarkisassa, Evartti spurttasi kunkkarimailin ennätyksen

Susanna Raevaara (vas.), Terhi Kotilainen ja Harri Kotilainen iloitsivat Liisan Tulilinnun onnistumista. Kuva: Hippos/Siiri Haapalainen

Kuninkuusraveissa mailin matkoilla nähtiin hurjat esitykset. Kuningatarkilpailussa Liisan Tulilintu tuli kuin uudesti syntyneenä radalle ja otti voiton, ja kuninkuuskilpailussa Evartti kirjasi Seinäjoen raviradan uuden rataennätyksen 19,7 ja kuninkuusravihistorian kovimman ajan mailin matkalla.

Kuningatarkilpailussa kenttä kääntyi mailin pikamatkalla lähes täysin avauspäivään nähden. Vauhtivaroistaan tunnettu Liisan Tulilintu hyytyi avausmatkalla viimeiseksi, mutta sunnuntain koittaessa tamma oli jälleen tuttu tulinen itsensä ja johti lähtöä startista maaliin. Voitto tuli ajalla 22,0a/1609m. Lauantain sankari Hetviina sen sijaan jäi lähtökiihdytyksessä roikkumaan ulkoradoille, ja jäi lähdössä lopulta viimeistä edelliseksi.

”Tottakai eilinen tympäisi. Hevosella on ollut viime aikoina hengitystieongelmia, joita hoidettiin, ja näytti kotona jo siltä, että se oli parempi”, Liisan Tulilinnun valmentaja ja ohjastaja Harri Kotilainen kertoi voittajahaastattelussa.

”Kävi mielessä, että tullaan kuitenkin tänään tänne ja katsotaan, jos eilinen startti olisi tehnyt hyvää hengitykselle. Teimme pieniä varustemuutoksia pääpuoleen, ja ehkä kaikki nämä yhdessä tekivät sen, että se pystyi suorittamaan näin.”

Kotilainen oli silmin nähden tyytyväinen suojattinsa onnistumiseen tärkeällä hetkellä.

”Mukavaa, että onnistui. Jos hevonen on tällaisissa kisoissa huonoimmillaan kesän aikana, niin kyllähän se itseä ja omistajia harmittaa. Sen tekee aina minkä pystyy, ja jos kortit eivät auta, niin ei lähiviikkoina enää ihmeitä pysty tekemään. Pitää vain luottaa, että hevonen parantaa, ja lopullisen tilanteen näkee aina vasta startissa.”

Tulokset, kuningatarkilpailu 1609m

Kokonaistilanne 2. lähdön jälkeen, kuningatarkilpailu:

1. Suven Sametti/Tapio Perttunen 5.11,2
2. Ciiran Tähti/Esa Holopainen +0,3 sekuntia
3. Lakan Leija/Santtu Raitala +0,7
4. Tähtituula/Antti Teivainen +1,1
5. Hetviina/Antti Tupamäki +1,5
6. Liinan Liekki/Juha Kurhela +1,8
7. Sokru/Timo Tuominen +2,0
8. Taksvenla/Hannu Torvinen +2,1
9. R.R. Valssitar/Ari Moilanen +2,2
10. Liisan Tulilintu/Harri Kotilainen +2,5
11. Elias Juonetar/Terho Rautiainen +2,8
12. Vennelmon Varma/Janne Räisänen +16,4

Santtu Raitala, Antti Ojanperä ja Jutta Ihalainen pääsivät Evartin kanssa toistamiseen voittajaseremonioihin kuninkuusraviviikonlopun aikana. Kuva: Hippos/Siiri Haapalainen

Kuninkuuskilpailun mailille kilpailun kärjessä starttasi Antti Ojanperän valmentama Evartti. Ori jatkoi sunnuntaina siitä, mihin lauantaina jäi ja rynnisti myös lyhyen matkan voittoon. Voittotulos 19,7a/1609m on Seinäjoen uusi rataennätys ja ensimmäinen kerta Kuninkuusravien historiassa, kun maililla kirjattiin alle 20-aikainen voittotulos.

”Loppukurviin mentäessä (Jokivarren) Kunkku ja Evartti alkoivat tikata tahtia ja samaan aikaan H.V. Tuuri kiri tosi kovaa taustalta, oli pakko koittaa repiä eroa siihen lisää. Evartti punnersi tosi hienosti maaliin ja teki ihan käsittämättömän suorituksen. Se on meille supersankari”, Evartin luotto-ohjastaja Santtu Raitala kehui.

Raitalalle ja Ojanperälle lisää ilonaihetta toi lähdön kolmanneksi sijoittunut Jokivarren Kunkku. Vuoden 2015 ravikuningas oli lauantain avausmatkalla kaukana parhaastaan, mutta johti sunnuntain avauslähtöä pitkään ja sijoittui lopulta kolmanneksi kovalla ajalla 19,9. Ojanperän suojattien väliin mahtui ainoastaan H.V. Tuuri.

”Olin aika onnellinen siitä, miltä pojat näyttivät silmieni alla”, Raitala hymyili.

Raitala ja Evartti ovat juhlineet viime vuoden tapaan jo kahden osamatkan voittoa, ja valjakko on osoittanut olevansa vaikea voitettava kokonaiskilpailua ajatellen. Pihtiputaalaisten toiveet on viikonlopun osalta kuitenkin jo täytetty.

”Odotan rehellistä kilpailua ja että nähdään, mikä hevonen on kolmella kilometrillä paras. Todennäköisesti se hevonen on lähellä kuninkuutta. Meille Evartin kanssa tämä viikonloppu on antanut jo niin paljon, että emme osaa enää muuta odottaa tai vaatia.”

Tulokset, kuninkuuskilpailu 1609m

Kokonaistilanne 2. lähdön jälkeen, kuninkuuskilpailu:

1. Evartti/Santtu Raitala 5.01,6
2. H.V. Tuuri/Iikka Nurmonen +0,4
3. Uljas Suomalainen/Antti Teivainen +2,1
4. Välkyn Tuisku/Kimmo Taipale +3,3
5. Joriini/Hannu Hietanen +4,0
6. Vixeli/Tapio Perttunen +5,1
7. Veeran Poika/Jarmo Saarela +5,8
8. Camri/Terho Rautiainen +6,8
9. Lissun Eerikki/Ari Moilanen +7,1
10. Sheikki/Arto Hammar +7,1
11. Jokivarren Kunkku/Jukka Torvinen +8,7
HYL Enon Vilppi/Markku Hietanen

Osallistujat valitsivat päätösmatkojen lähtöradat kahden osamatkan jälkeisen tilanteen mukaisessa järjestyksessä. Ratkaisevat 3100 metrin osakilpailut ajetaan klo 16.30 (kuningatarkilpailu) ja 17.05 (kuninkuuskilpailu). Ravikuninkaaksi ja ravikuningattareksi seppelöidään parhaan kokonaisajan saavuttaneet hevoset.

Lähtöradat, kuningatarkilpailu 3100m:

1. Lakan Leija/Santtu Raitala
2. Suven Sametti/Tapio Perttunen
3. Ciiran Tähti/Esa Holopainen
4. Liinan Liekki/Antti Kurhela
5. Taksvenla/Hannu Torvinen
6. R.R. Valssitar/Ari Moilanen
7. Elias Juontar/Terho Rautiainen
8. Vennelmon Varma/Janne Räisänen
9. Tähtituula/Antti Teivainen
10. Hetviina/Antti Tupamäki
11. Sokru/Timo Tuominen
12. Liisan Tulilintu/Harri Kotilainen

Lähtöradat, kuninkuuskilpailu 3100m:

1. Evartti/Santtu Raitala
2. H.V. Tuuri/Iikka Nurmonen
3. Joriini/Hannu Hietanen
4. Vixeli/Tapio Perttunen
5. Camri/Terho Rautiainen
6. Sheikki/Arto Hammar
7. Lissun Eerikki/Ari Moilanen
8. Enon Vilppi/Markku Hietanen
9. Uljas Suomalainen/Antti Teivainen
10. Välkyn Tuisku/Kimmo Taipale
11. Veeran Poika/Jarmo Saarela
12. –

Jokivarren Kunkku jäi pois päätösmatkalta.