Hyppää sisältöön

Lexus Dream Kavioliigan kärkeen – An-Aiolos paras kaksivuotias, Callela Einsteinista Jokimaan tähti

Lauantai Jokimaalla oli harmaa ja sateinen, mutta täynnä hienoja ravisuorituksia.

Lexus Dream ja hoitajansa Johanna Kyläkoski paistattelevat nyt Kavioliiga-pistepörssien ykkösinä. Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

Lämminveristen viides Kavioliiga-osakilpailu käytiin Jokimaalla lauantaina 26.10. Hieman yllättäen kärkipaikkaa piti hallussaan lähes koko lähdön ajan Jukka Torvisen ohjastama Seabiscuit. Lähdön ykkössuosikkeihin kuuluva Lexus Dream pisti viimeisessä kaarteessa kuitenkin vitosvaihteen silmään, ja tyylitteli johtavan rinnalta näyttävään voittoon Ari Moilasen ohjastama varmistaen samalla paikkansa lämminveristen Kavioliiga-pistepörssin kärjessä. 

"Ajattelin siinä alussa, että pääsisimme keulaan, mutta väärässä olin. Mutta on tämä ennenkin voittanut johtavan rinnalta. Hevonen on saanut nyt paljon jaksamista lisää ja viimeisessä kurvissa pisti vielä pökköä pesään, niin kyllä se voitto mahdolliselta tuntui. Ensi kesästä tulee varmasti mielenkiintoinen, Lexus on oikein hyvällä mallilla, ei siitä puutu oikeastaan mitään. En näkisi mahdottomana etteikö Elitloppetissa voitaisi ensi vuonna olla, mutta kevät tietenkin ratkaisee", Moilanen kertoi. 

Lexus Dreamin voiton myötä hoitajien pistepörssin ykköseksi noussut Johanna Kyläkoski oli voitosta huojentunut: 

"Hevonen menee nyt tosi hyvin, sillä on loistava tulevaisuus edessään. Vähän jännitti kun jäi johtavan rinnalle, mutta Porin Suurmestaruudessakin se voitti siitä, joten ei siinä näköjään hätää. Virtaa riittää, seuraavaksi startataan ainakin St Legerissä ja Kavioliiga GP:ssä. Ruotsiakin mietitään."

Lexus Dreamin omistavat Toni Lasila ja Toni Rytkölä, joista jälkimmäinen kertoi olleensa täydellinen ravinoviisi ennen huippuruunaan tutustumista.


“Onhan se älytöntä, että ensimmäinen hevonen on näin hyvä. Lexus on sytyttänyt rakkauden raviurheiluun”, Rytkölä hymyili voittajahaastattelussa.


Lexus Dream voitti lähdön ajalla 13,5 / 2140 metriä. Toiseksi sijoittui lopulta Mika Forssin ohjastama Chief Orlando ja kolmanneksi Esa Holopaisen ajokki Bret Boko.

Kavioliiga-pistepörssit

Reino Palomäen kaksivuotiaille menestystä, Jokimaa teki callela einsteinista tähden

An-Aiolos on omistajansa Reino Palomäen mukaan "oikea maisterityö". Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

2-vuotiaiden lämminveristen SHKL Hevosenomistajapokaali -lähdössä riitti säpinää. Olli-Pekka Holopaisen ohjastama ja Reino Palomäen omistama An-Dorra oli lähdön ykkössuosikki ja pitikin keulapaikkaa hetkellisesti itsellään, kunnes kompuroi märällä radalla ja hyppäsi laukalle, jääden hetkellisesti viimeiseksi. Tamma ei kuitenkaan tästä liikoja hätkähtänyt, vaan kiri lopulta vakuuttavasti toiseksi. Voiton vei Jarmo Saarelan ohjastama An-Aiolos, mikä tarkoitti kaksoisvoittoa Reino Palomäen talliin. 

"Lämmityksen jälkeen olin vähän epävarma, mutta hevonen paransi starttiin huomattavasti. Oikeaan suuntaan ajettaessa toimi paljon paremmin. Etusuoralla keulahevonen kompuroi ja pääsimme siitä ravilla ohi, minkä jälkeen loppu olikin aika helppoa. Luulen, että jos olisin vielä pyytänyt, niin varaa olisi ollut. Kyllä tämä on parhaita hevosia millä olen ajanut. Hyvä ajaa, jaksava ja vauhdikas.", Saarela summasi voittajahaastattelussa.

Reino Palomäki ei ollut menestyksestä yllättynyt. 

"Tuolla kaarteessa kun muut hätäilivät, että nyt se An-Dorra laukkaa, niin totesin vain, että kohta näette kuinka hyvä hevonen minulla on. Eihän tuollaisia hevosia synnykään, pilvistä se on tullut! An-Aiolos taas on oikea maisterityö: se on perushevonen, josta minä olen tehnyt juoksijan. Sen kanssa on riittänyt vaikeuksia", tyytyväinen omistaja tarinoi. 

An-Aioloksen voittoajaksi kirjattiin 17,1 / 2140 metriä. Lähdön kolmanneksi ravasi Hannu Torvisen ohjastama Free Unique.


Olli Koivunen ja Iikka Nurmonen ylittivät maalilinjan lähes rinta rinnan. Kuva: Hippos / Iita-Maria Ahtiainen

Jokimaa tekee tähtiä -finaalin voitosta käytiin loppusuoralla tiukkaa taistelua, kun Olli Koivusen ohjastama Callela Einstein vyöryi ulkorataa pitkin kärkeä pitäneiden Iikka Nurmosen ja El Gumbertin rinnalle. Voittajaksi vahvistettiin lopulta Harri Koivusen valmentama Callela Einstein ajalla 14,3 / 2140 metriä.

"Päästiin hyvään paikkaan, alkuun jouduimme vähän lataamaan mutta onneksi ei tarvinnut ilman selkää juosta. Vauhti oli todella kova ja tiesin, että El Gumbert on joutunut tekemään paljon töitä. Lähdettiin sitten juuri oikeaan aikaan hämmentämään keulahevosta ja päästiinkin ohi, mutta tällä on usein tapana vähän jarrutella sen jälkeen kun on menty ohi. Hetken jo luulin että kakkoseksi jäätiin. Mahtava hevonen kaikenkaikkiaan, ja vaikea historia tekee menestymisestä entistä hienompaa, Koivunen iloitsi voittajahaastattelussa.

Callela Einsteinin voiton myötä Harri Koivusen valmennettavat ovat napanneet ykkössijan tänä vuonna ennätykselliset 146 kertaa.

Lauantain tulokset