Hyppää sisältöön

Lämpöä lahjoitetaan sitä tarvitseville

Eläinten Hyväksi EHY ry:llä on menossa kampanja, jossa kerätään riimuja, naruja ja loimia palokunnille käytettäviksi suureläinpelastuksissa. Toto-peliyhtiö Fintoto kantaa oman kortensa kekoon lahjoittamalla 75 loimea tänään Vermossa ja haastaa samalla kaikki toimimaan tärkeän asian puolesta.

Suureläinpelastustoiminta on tänään esillä Vermossa, kun Fintoto Oy lahjoittaa 75 loimea hyvään tarkoitukseen. Tarkoituksena on auttaa rajallisten määrärahojen kanssa jatkuvasti kamppailevia palokuntia kartuttamaan välineistöään hevosonnettomuuksien varalle.

- Loimet ovat elintärkeä osa ensiapua, jotta hevonen saadaan lämpimäksi kylmissä olosuhteissa ja shokkitilanteissa. On hienoa saada näin suuri lahjoitus, suureläinpelastuskouluttaja Essi Leminen kiittää ja muistuttaa samalla, että kaikki lahjoitukset riimuista naruihin tulevat myös tarpeeseen.

- Varastostamme löytyi vanhoja, käyttämättömiä loimia, joten katsoimme tämän olevan loistava tilaisuus olla mukana auttamassa suureläinpelastustoimintaa. He tekevät tärkeää työtä hevosalan hyväksi, Fintoton markkinointipäällikkö Tero Vienonen kertoo tempauksen taustasta.

Myös yksityishenkilöt voivat osallistua keräykseen tuomalla vanhat, mutta ehjät riimut, narut ja loimet tänään Vermon tallialueen portilla sijaitsevaan keräyspisteeseen.

Lisätietoja

Essi Leminen

Suureläinpelastuskouluttaja, hankekoordinaattori

Eläinten Hyväksi EHY ry

ehy.essi@gmail.com

Puh. 0400 728 253

www.suurelainpelastus.fi

Tero Vienonen

Markkinointipäällikkö

Fintoto Oy

tero.vienonen@fintoto.fi

Puh. 0400 308 989

Kaikki hevospelit siirtyvät Fintotolle 1.1.2012. Hevospelien päätuote on Toto75. Historian ensimmäinen Toto75-kierros ajetaan Vermossa 7.1.2012, jolloin Toto75-pelissä voi voittaa Suomen ravihistorian suurimman potin, yli kaksi miljoonaa euroa.