Hyppää sisältöön

Lämminveristen Kriterium-finaali on täynnä huippulahjakkuuksia – "Kokonaisuus on tänä vuonna loistava"

Lauantaina 3. lokakuuta Teivossa kilpaillaan perinteiset Kriterium-ravit. Päivä huipentuu lämminveristen Kriterium-finaaliin, jossa kolmivuotisikäluokan parhaat kohtaavat toisensa. Lähdön finalisteista peräti kolme tulee urjalalaisen Markku Niemisen valmennustallista.

Lämminveristen Kriterium-finaalista on luvassa jännittävä näytös. Viime vuonna lähdön voiton vei Santtu Raitalan ohjastama ja Markku Niemisen valmentama Raskolnikov Frido. Kuva:Hippos/Hanna Närhinen

Lauantaiset Kriterium-ravit pitävät sisällään jännittäviä lähtöjä. Suomenhevosten Kriterium-finaalin lisäksi lämminveriravureiden kolmivuotisikäluokan kerma kamppailee paremmuudestaan omassa finaalissaan. Tasokkaan loppukilpailun suurimmat ennakkosuosikit tulevat tuttujen valmentajien talleilta. 

Viime vuonna valmentajana kilpailusta kaksoisvoiton napannut Markku Nieminen on saanut finaaliin peräti kolme suojattiaan.

”Onhan se hienoa lähteä huomenna kilpailemaan, kun on kolme hevosta finaalissa, eikä näistä statisteja ole yksikään”, Markku Nieminen kommentoi tunnelmia päivää ennen Kriterium-finaalia.

Star Town Kemp ja Consalvo voittivat omat karsintalähtönsä ja Betty Roof lunasti finaalipaikan hopeasijan turvin.

”Star Town Kemp on mennyt nousujohteisesti eteenpäin, eikä se ole vielä oikein huonoa juoksua tehnyt. Finaalissa on vastusta kyllä ihan riittämiin, mutta hevonen on yksi mahdollinen menestyjä, ei sitä voi kiistää.”

”Sama koskee Consalvoon. Se on koko ajan kehittynyt ja sillä on kehitys vielä eniten kesken. Se menee eteenpäin suurilla harppauksilla”, Nieminen kommentoi karsintavoittajiensa kuulumisia ennen lauantaina finaalia.

Niemisen puolesta Kriteriumissa on nähtävissä myös historian havinaa. Valmentaja itse ohjastaa finaalissa Betty Roofia, jonka emä Passionate Kemp voitti kilpailun vuonna 2004 – niin ikään Niemisen ohjastamana. Tytär ei ole ainakaan vielä päässyt äitinsä hurjan kolmivuotiskauden vauhtiin, mutta lahjoja löytyy.

 ”Yksi huono startti tuli Oulussa, mutta muuten se on mennyt hyvin. Viimeksi se ei ollut aivan parhaimmillaan, ja se varmaan parantaa seuraavaan starttiin, vaikka lähtöpaikka on hieman synkkä. Se on ehkä vähän unohdettukin lähdössä. Se kuitenkin syyskuussa kamppaili lähdön voitosta Magical Princessin kanssa, jota monet pitävät yhtenä suurimmista suosikeista”, Markku Nieminen kommentoi.

Kun selaa tämän vuoden Kriteriumin lähtölistaa, on vaikeaa nostaa esille suuren suurta ennakkosuosikkia. Lähtö vilisee huippusukuisia ja lyhyellä urallaan juoksijanlahjoja osoittaneita hevosia. Ja vaikka lähdöstä joutui torstaina jäämään pois karsintavoittaja Road To Hill, on voittajaa hankalaa ennakoida.

Edellä mainittu Magical Princess häikäisi omassa karsintalähdössään juoksemalla 3-vuotiaiden tammojen SE-ajan 2600 metrin ryhmäajossa kilometriaikaan 14,1. Valmentaja-ohjastaja Pekka Korvella on kokemusta Teivon suurkilpailun voittajaseremonioista. Valmentajan edellinen voitto kilpailusta on vuodelta 2015, jolloin Arctic Passion ylitti maalilinjan ensimmäisenä. Kyseessä on myös kilpailun historian viimeisin tammavoittaja.

Tämän vuoden finaalissa lahjakkaat tammat ovat laajasti edustettuina. Reino Palomäen valmentama An-Dorra on kuluneella kaudella vienyt nimiinsä jo Tammakriteriumin ja Oulu Expressin finaalit. 85-vuotias Palomäki on itse kasvattanut huipputammansa, ja taustalta löytyy vuosien panostus suomalaiseen lämminverijalostukseen. Karsinnassa tamma joutui taipumaan Road To Hillille, mutta finaalissa tie kärkisijoille on auki.

Karsintavoittoon yltänyt Stonecapes Thor on myös yksi kotiradan toivoista. Karsintalähdön keulapaikalta vakuuttavaan tyyliin voittanut ori tuntuu ottaneen kahteen edelliseen starttiinsa suuria harppauksia eteenpäin. Hevosen omistaa Team Thor, jonka suuri omistajaporukka on keskittynyt vahvasti Pirkanmaan alueelle. Tuija Irrin suojatin menestys varmasti näkyisi ja kuuluisi Teivon ravipyhätössä.

Onko kyseessä jopa yksi kaikkien aikojen tasokkaimmista Kriterium-finaaleista?

”Kyllä se varmaan sitä on. Onhan kilpailun historiassa ollut paljon hevosia jotka ovat nousseet huipulle, mutta kokonaisuus on tänä vuonna loistava. Se, että on noin paljon noin hyviä hevosia, niin on aika harvinaista”, Nieminen pohtii.

Kriterium-ravit käynnistyvät lauantaina kello 13.00 A-ponien Poni-Kriterium -lähdöllä. Päivän ensimmäinen lähtö esittäytyy kello 13.30. Suomenhevosten Kriterium-finaali ajetaan kello 16.00 ja illan kruunaa lämminveristen Kriterium kello 16.52. Kriteriumien välissä ajetaan lämmin - sekä kylmäveristen Kavioliiga-osakilpailut. Suorat lähetykset Teivon raveista on nähtävillä Veikkauksen TotoTV:n sekä MT26 -kanavan kautta.


Kriterium-finalistien esittelyt

Suomenhevoset

Lämminveriset


Lähtölistat, Kriteriumit 2020

Suomenhevoset

Lämminveriset