Hyppää sisältöön

Lahden Jokimaa tarjoaa viikonloppuna parasta suomalaista raviurheilua

Suur-Hollola-tapahtumassa juhlitaan suomalaista ravihevoskasvatusta. Viikonlopun päälähdöt ajetaan sunnuntaina 30. kesäkuuta.

d jack vader2_6
Samuli Innanen on ohjastanut lähes kaikki Jack Vaderin uran startit. Kuva: Hippos / Pekka Salonen

Suomessa syntyneiden lämminveristen ravihevosten suurin koitos on edessä tänä viikonloppuna Jokimaan raviradalla Lahdessa. Suur-Hollola-ajo on järjestetty vuodesta 1975 alkaen.

Kotiradan osallistujien joukosta löytyy Tero ja Tiina Haapalaisen perheen kasvatti, viisivuotias Jack Vader. Hevosen valmennuksesta vastaava Tero Haapalainen kertoo, että perjantaina suoritettu alleajo sujui hevoselta moitteetta.

Jo se, että hevonen on mukana Suur-Hollola-ajon välierässä, on Haapalaisen mukaan suuri unelma, joka nyt täyttyy. Suurkilpailu juuri kotiradalla tuo mukanaan oman mausteensa.

”Jokimaalla käydään paljon treenaamassa, kyllä tämä tulee olemaan mahtava kokemus. Viime vuonna hevonen osallistui samana viikonloppuna nelivuotislähtöön, nyt ollaan sitten vielä isommassa kisassa”, Haapalainen sanoo.

Harrastajavalmentaja toteaa, että toistaiseksi on ollut hieman vaikea ymmärtää, miten hyvä hevonen omaan pihaan on oikein siunaantunutkaan. Jack Vader on muun muassa viime vuoden Derby-finalisti. Hevonen merkitsee Haapalaisen perheelle valtavan paljon.

”Sen tietää, että niissä isoissa lähdöissä ollaan oltu mukana, mutta ei sitä tavallaan silti tajua.”

Jack Vaderin emä Proud Of You asuu edelleen Haapalaisten tallissa siitostammana. Viisivuotias ruuna on ollut melkoinen mammanpoika.

”Jack Vaderille syntyi kesäkuun alussa täysveli, ja hevonen laitettiin siten eri tarhaan kuin emänsä. Nyt se on saanut uuden kaverin tyttäremme Siirin ponista”, Haapalainen kertoo.

Valmentaja luottaa hevoseensa. Jack Vader kiihdyttää matkaan kolmannessa välierässä kutosradalta, Samuli Innasen ohjastamana.

”Jos kaikki menee nappiin, uskon, että se pystyy finaalipaikan saamaan”, Tero Haapalainen sanoo.

Suur-Hollola-ajon välierät ajetaan Lahden Jokimaalla lauantaina 29. kesäkuuta noin kello 15.52 alkaen. Jokaisesta kolmesta välierästä neljä hevosta yltää sunnuntaina 30. kesäkuuta ajettavaan finaaliin. Suur-Hollola-ajon voittaja 2019 selviää sunnuntaina noin kello 17.30. Voittaja palkitaan 120 000 eurolla.


”Lähdemme ajamaan voitosta”

Ennen sunnuntain lämminveristen finaalia ajetaan kylmäverihevosten Suur-Hollola, johon osallistuvat muun muassa kaksi edellistä voittajaa, vuoden 2017 Suur-Hollola-menestyjä Tähen Toivomus sekä viime vuonna kilpailun voittanut, hallitseva ravikuningas Costello.

Voitosta lähtee kamppailemaan myös Jouni Miettisen valmentama Larvan Hurmos. Yhdeksänvuotias ori kompuroi edellisessä startissaan laukalle, mutta Miettisen mukaan edellisen startin voi tulevaa sunnuntaita ajatellen unohtaa. Larvan Hurmos voi tällä hetkellä erittäin hyvin, ori on normaali pirteä itsensä.

”Se on äärimmäisen hyväluontoinen ori, joka haluaa palvella ihmistä. Parasta siinä on sen voitontahto, mistä kertovat esimerkiksi viime kauden kymmenen ykkössijaa. Kun toinen hevonen tulee ohi, tämä vastaa, vaikka olisi raskaampikin juoksu mukana”, Miettinen sanoo.

Valmentajan mukaan tuo niin kutsuttu hyvä juoksupää joko on tai ei ole hevosessa.

”Tosin kyllä sitä pikkuisen rakentaakin pystyy. Ja joillain hevosilla se voitontahto elää lyhyemmän aikaa urasta.”

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajoon Miettinen lähtee Larvan Hurmoksen kanssa menestysmielellä. Hevosta ohjastaa Ari Moilanen.

”Me lähdemme ajamaan voitosta, emmekä mistään kymmenennestä sijasta. Meillä on mielestäni hyvät mahdollisuudet voittoon.”

Kylmäverihevosten Suur-Hollola-ajo on Miettisen mukaan Kuninkuusravien jälkeen seuraavaksi arvostetuin kilpailu suomenhevosille, ja hänelle merkitsee paljon olla mukana Larvan Hurmoksen kanssa. Tämän vuoden Kuninkuusravit järjestetään nekin Lahden Jokimaalla, ja kuninkuuskisaan Miettinen tähtää Larvan Hurmoksen ja juuri parhaan suomalaissijoituksen Nordic Kingissä saavuttaneen Rapin Aatoksen kanssa.

Lämminveristen Suur-Hollola-voittajaksi Jouni Miettinen veikkaa Hachiko De Veluwea.

”Totta kai olisi hienoa, että viime vuoden voittaja Ranch Kelly pystyisi uusimaan saavutuksensa, tammahevonenkin vielä”, Miettinen sanoo.

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajo on Jokimaan sunnuntain yhdeksäs lähtö, ja se ajetaan aikataulun mukaan noin kello 17.05.

Larvan Hurmos
Jouni Miettinen ja Larvan Hurmos. Kuva: Hippos / Pirje Fager-Pintilä

Viikonlopun kaikki lähtölistat ovat luettavissa Mobiilihepasta
Vapaasti käytettäviä valokuvia päivitetään ravien aikana Suomen Hippoksen kuvapankkiin

Lisätietoja:

Hanna Laakso
Tiedottaja, Suomen Hippos
hanna.laakso@hippos.fi
040 837 8403

Suur-Hollola-ajon välierä 1

1 Atupem  /  Santtu Raitala                       
2 Run For Royalty  /  Hannu Torvinen
3 Golda Paris  /  Antti Teivainen
4 Callela Lisbeth  /  Ari Moilanen
5 Callela Leonard  /  Petteri Joki
6 Jugador  /  Olli Koivunen
7 Gloria Web*  /  Jorma Kontio
8 Club Nord Elit  /  Iikka Nurmonen
9 Seabiscuit  /  Jukka Torvinen
10 William Birdland  /  Mika Forss


Suur-Hollola-ajon välierä 2

1 Willow Pride  /  Mika Forss
2 Hachiko De Veluwe  /  Jorma Kontio
3 Top Of The World  /  Hannu Torvinen
4 Hotshot Luca  /  Antti Teivainen
5 Spade Ace Frido  /  Ari Moilanen
6 Edward Ale  /  Esa Holopainen
7 Cameron Evo  /  Olli Koivunen
8 Stoneisle Ocean  /  Tomi Haapio          
9 Elliot Web  /  Tuomas Pakkanen           
10 Sahara B Boy  /  Iivari Nurminen


Suur-Hollola-ajon välierä 3

1 Benjamin Evo  /  Mika Forss                   
2 Express Duo  /  Janne Korpi
3 Sue's Photo  /  Santtu Raitala                
4 Por Nie Rock  /  Antti Teivainen
5 Lexus Dream  /  Ari Moilanen
6 Jack Vader  /  Samuli Innanen
7 Ranch Kelly  /  Hannu Torvinen             
8 North Lexus  /  Olli Koivunen                 
9 EL Fitzgerald  /  Jorma Kontio                
10 Shadow Of Brisbane  /  Harri Koivunen

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajo 2019

1 Lorutyttö  /  Harri Sulku
2 Hambo  /  Jani Ruotsalainen
3 Vixus  /  Janne Soronen       
4 Touko Kevätön  /  Jarmo Saarela
5 Lumi-Masi  /  Harri Kotilainen
6 Larvan Hurmos  /  Ari Moilanen
7 Kukan Tutu  /  Terho Rautiainen
8 Pyörylän Paroni  /  Mika Forss
9 Caijus  /  Antti Teivainen
10 Hymynkare  /  Esa Holopainen
11 Lilin Jytky  /  Antti Veteläinen
12 Tähen Toivomus  /  Henri Bollström
13 Costello  /  Antti Tupamäki