Hyppää sisältöön

Laatuponikilpailu on hyväntuulinen oppimistapahtuma, josta löytyy aina myös helmiä

Poikkeusajat eivät verottaneet Laatuponikilpailun osanottomäärää, vaan paikalle Aulangon ratsastuskoululle saapui kuluneena viikonloppuna lähes 70 2–5-vuotiasta ponia esittäytymään ja keräämään kokemusta. Laajasta osallistujajoukosta löytyi jälleen myös helmiä.

4-vuotias connemaraori Doyher Roundabout ratsastajanaan Hanna Asklöf sai paljon kiitosta esiintymisestään sekä estechampionin tittelin. Kuva: Mirella Ruotsalainen


”Täytyy olla todella tyytyväinen siihen, miten hyvin ihmiset lähtivät poneineen liikkeelle – iso kiitos siitä kuuluu kasvattajille, jotka ovat ohjeistaneet ja kannustaneet omien kasvattiensa omistajia osallistumiseen”, kiittelee Laatuponikilpailun järjestäjien puolesta Soila Ristimäki Suomen Welsh-poni ja cob-yhdistyksestä.

Laatuponikilpailuun ovat tervetulleita 2–5-vuotiaat ponit, jotka esitetään ikä- ja koulutusvaiheensa mukaisesti joko maasta, ratsain tai ajamalla. Tilaisuudesta pyritään aina tekemään miellyttävä oppimiskokemus niin nuorille poneille kuin esittäjille.

”Tämä on monelle kauden päätapahtuma, ja on ilo nähdä poneja, jotka tuodaan tänne vuosi toisensa jälkeen. Hienoa on nähdä kuinka osaaminen ja rutiinit karttuvat ponin eduksi, kun jokaisesta kilpailusta kertyy lisää kokemusta”, Ristimäki kiittelee. ”Järjestäjälle parasta palautetta oli se, kun 5-vuotiaan ponin omistaja tuumasi, että täytyy varmaan lähteä varsanostoon, jotta pääsee ensi vuonna taas mukaan!”

Laatuponikilpailun selkärangan muodostavat kotimaiset kasvattajat, joista moni tuo vuosittain kasvattejaan näytille. Areena on kuitenkin avoin myös ensikertalaisille, ja kilpailun henki onkin pyritty pitämään sellaisena, että osallistuminen on helppoa ja että myös kotiin viemisiksi on aina jotakin.

”Joka vuosi kilpailussa nähdään poikkeuksellisen laadukkaita yksilöitä – meillä kasvatetaan Suomessa hienoja poneja, ja on mahtavaa, että ne saadaan esille vaikkapa Laatuponikilpailun kaltaisissa tapahtumissa. Tällaiset tilaisuudet ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja kasvattajille, mutta myös hieno näyteikkuna kasvatustyölle.”

Ristimäki iloitsee erityisesti siitä, että poikkeusajat eivät tunnu verottaneen poni-ihmisten aktiivisuutta. Vaikka astutus- ja sitä kautta välillisesti osallistujamäärät ovat viime vuosina hiipuneet, tänäkin vuonna saatiin mukaan lauantaina maksimimäärä osallistujia. Ristimäki toivookin kasvattajille uskoa tulevaisuuteen ja intoa kasvatustyöhön.

”Hyviä poneja tarvitaan, ja oikealla markkinoinnilla niille löytyy kyllä myös oikeat omistajat.”


5-vuotiaiden estekokeen voittaja, welsh C-sektion tamma Cloudberry Tiara, ratsastaja Ella-Mari Haatainen. Kuva: Mirella Ruotsalainen.

Tuomari Marja Tetri-Rantanen arvioi sunnuntaina 4- ja 5-vuotiaat esteponit ja kiitteli valtaosin hyvin valmisteltuja sekä taitavasti esitettyjä poneja.

”On hienoa, että ihmiset tuovat poneja näytille – tilaisuus on ehdottomasti myös oppimiskokemus. Tänäkin vuonna uusi paikka ja tilanne olivat joillekin ensikertalaisille liikaa, ja jännitys esti parhaan mahdollisen suorituksen, mutta onneksi seuraavana vuonna on tilaisuus tulla uudestaan vuotta vanhemman ponin kanssa ja paremmin valmistautuneena.”

Tuomarin näkökulmasta parasta on, kun kilpailijoiden joukosta löytyy niitä todellisia helmiä. Niin tänäkin vuonna.

”4-vuotias connemara Doyher Roundabout on ehdottomasti sellainen poni, jolla on kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet; erittäin laadukas poni, jossa on kaikki elementit ja tasapaino kohdillaan. En pitäisi mahdottomana, että tämä poni nähdään tulevaisuudessa SM-tasolla.”

Marja Tetri- Rantanen kannustaa ponien taustajoukkoja hyvään valmistautumiseen sekä lähtemään ponien kanssa liikkeelle ja osallistumaan. Myös kontaktit ja yhteistyö muiden kanssa luo hyviä edellytyksiä saada omaa kasvattia esille tulevaisuuden kisakentille.

”Aina toivoisi, että ponit löytävät sen oikean omistaja tai ratsastajan, joilla on intoa ja mielenkiintoa viedä ponia eteenpäin.”

Laatuponikilpailun ykkös- ja Champion-palkitut:


2-v.:

Sammalisen Ilari SH


3-v. / Junior Champion:

London Freddy Fox 32 WD  


4-v. este / Estechampion:

Doyher Roundabout C


5-v. este:

Cloudberry Tiara WC


4-v. askellaji:

Cloudberry Cheerleader WC


5-v. askellaji / Askellajichampion:

Goldriver Rhytmic Reynold WPB


4-v. ajo

A.S. Batman SH


5-v. ajo / Ajochampion:

Sammalisen Konstantin 320 SH



Laatuponikilpailun tulokset kokonaisuudessaan