Hyppää sisältöön

Kysymyksiä ja vastauksia koronavirustilanteeseen liittyen

Suomen Hippos on koonnut yhteen kysymyksiä ja vastauksia koronavirustilanteeseen liittyen alle. Uutista päivitetään sitä mukaa, kun tilanne etenee. Hippos seuraa tiiviisti viranomaisten ohjeistuksia ja on valmis reagoimaan nopeallakin aikataululla muutoksiin.

Viimeisin päivitys 16.3. klo 12

 

Miksi raviurheilu jatkuu, vaikka muut tapahtumat perutaan? 

-      Ravikilpailut järjestetään viranomaislinjausten mukaisesti ilman yleisöä, ja paikalla ovat vain hevosen kilpailemisen kannalta välttämättömät henkilöt (1-2 hlö)

-      Ravikilpailut järjestetään ulkona laajalla alueella, jolloin ihmisten on helppoa välttää kaikkea lähikontaktia ja turvaetäisyyksiä voidaan noudattaa 

-      Raviurheilu ja kilpailutapahtumat ovat tärkeä elinkeino usealle tuhannelle suomalaiselle. Toimimalla niin, että riskit eivät merkittävästi kasva, pyrimme mahdollistamaan heidän elinkeinonsa harjoittamisen edelleen

-      Seuraamme tiiviisti kansainvälisiä linjauksia, ja toistaiseksi raviurheilu jatkuu samalla mallilla kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi Tanskassa, Norjassa ja Italiassa

-      Tilannetta seurataan kuitenkin tarkasti ja viranomaisten ohjeita noudatetaan 

 

Miksi matkustetaan raveihin, vaikka turhan matkustamisen välttämistä suositaan? 

-      Suomen Hippos suosittelee käyttämään harkintaa hevosten ilmoittamisessa raveihin ja saapumaan paikalle vain täysin terveenä

-      Kaikkea lähikontaktia ravikilpailuissa sekä matkalla tulee välttää  

-      Raviurheilu on monelle elanto, jota ei voi tehdä etänä 

 

Onko kilpailuun saapuvilla henkilöillä tässä tilanteessa erityisiä riskejä? 

-      Suomen Hippos on ohjeistanut välttämään kaikkea lähikontaktia raveissa ja saapumaan paikalle ainoastaan täysin terveenä

-      Ohjastajien joukkopuhallutusta ei toistaiseksi tehdä ja voittajaseremonioissa kehotetaan välttämään kättelyä sekä kaikkea lähikontaktia 

-      Ravikilpailujen laajalla kilpailualueella on mahdollista pitää vaadittavat turvaetäisyydet ja välttää lähikontaktia

-      Kilpailujärjestäjiä on ohjeistettu kiinnittämään järjestelyihin erityistä huomiota (sisäänkirjoituksen erityisjärjestelyt, käsihygienian huomiointi yms) 

 

Voiko hevonen välittää koronavirusta? 

-      Tämänhetkisen tiedon mukaan koronavirus COVID-19 ei tartu kotieläimiin, eivätkä kotieläimet ole koronavirus COVID-19 -tartuntojen lähde 

-      Mitään erityisiä suojatoimenpiteitä eläinten suhteen ei ole tarpeen tehdä. Mihin tahansa infektiotautiin sairastuneen henkilön on hyvä välttää eläinten tarpeetonta käsittelyä, ja pestä kädet huolellisesti aina esimerkiksi ennen lemmikkien ruokien käsittelyä 

 

Miksi näyttelyitä ei järjestetä, mutta ravit järjestetään? 

-      Raveja järjestetään joka päivä, jolloin siirtäminen on käytännössä mahdotonta. Näyttelyt voidaan edes teoriassa siirtää toiseen ajankohtaan perumisen sijaan, ja välttämättömimmät toimenpiteet voidaan tehdä myös ilman fyysistä läsnäoloa tapahtumaan

-      Raveissa lähikontaktien välttäminen on mahdollista toteuttaa helpommin kuin näyttelyissä 

-      Oriiden jalostuskäyttöoikeus voidaan poikkeustapauksessa myöntää ilman fyysistä läsnäoloa arvostelutilaisuudessa 

 

Miksi raveja järjestetään, vaikka FEI on laittanut kansainväliset ratsastuskilpailut tauolle? 

-      Ravikilpailuissa kyse on suurelta osin elinkeinon harjoittamisesta, ja myös ratsastuksessa elinkeinonharjoittaminen (ratsastuskoulutoiminta) jatkuu Ratsastajainliiton ohjeiden mukaisesti 

-      Seuraamme kansainvälisiä linjauksia - raviurheilu jatkuu samalla mallilla kaikissa muissa Euroopan maissa paitsi Tanskassa, Norjassa ja Italiassa 

 

Voiko ulkomaille mennä kilpailemaan? 

-      Hippos kehottaa viranomaismääräysten mukaisesti välttämään ihmisten ja hevosten liikkumista maiden välillä 

 

Mitä seurauksia on sillä, jos ravit joudutaan perumaan?

-      Peruutustapauksissa toimitaan kuten muulloinkin ravien peruuntuessa

-      Suomen Hippos seuraa tilannetta aktiivisesti ja käy keskustelua viranomaistahojen kanssa mm. peruuttamisesta aiheutuvista kustannuksista. Valtion kriisirahoitus koskee myös hevosalan yrittäjiä

-      Raviratojen toimintatukipäätökset koskevat vuotta 2020 ja tuen maksatus jatkuu. Mahdolliset vaikutukset kohdistuvat vuoteen 2021. Vaikutuksia on tässä vaiheessa mahdotonta määritellä

-      Peruutetut ravipäivät tulevat jäämään pääosin ajamatta, yksittäisiä suurkilpailuja voidaan mahdollisuuksien mukaan siirtää. Nämä käsitellään ratojen ja Hippoksen kanssa tapauskohtaisesti

 

Mitä tapahtuu, kun näyttelyt perutaan? 

-      Suomenhevosten ja lämminveristen ravihevosten osalta näyttelyn osallistumismaksu kattaa oriin jalostukseen hyväksymisen kuluvalle vuodelle ja mahdollisesti syksyllä/vuonna 2021 järjestettävän täydentävän jalostusarvostelutilaisuuden. Mikäli näyttelyyn ilmoitetulle oriille ei haluta hakea jalostukseenkäyttöoikeutta vuodelle 2020, osallistumismaksu palautetaan

-      Ratsu- ja ratsuponioriiden toiseen kantakirjaan hyväksytyt oriit hyväksytään pysyvällä luvalla ja maksu kattaa hyväksynnän toistaiseksi 

-      Nuorten ratsuoriiden osalta lyhennetty testi on edullisempi ja maksu hyvitetään seuraavassa (syksy tai 2021) järjestettävässä testissä. Tarkennetut ohjeet ikäluokittain. Mikäli ori halutaan peruuttaa näyttelystä, osallistumismaksu palautetaan, koskee myös ponioripäiviä

  

Miten jatkossa toimitaan hevosten kanssa, joita ei nyt voitu arvostella? 

-      Ratsuhevos- ja ponioriiden osalta korvaavat tilaisuudet pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan

 

Miksi oriiden hyväksymiskäytännöissä on laji- ja rotukohtaisia eroja? 

-      Suomenhevosjuoksijoilla ja lämminverisillä ravihevosilla oriiden hyväksyminen ja palkitseminen perustuvat niiden omien suoritusten, suvun ja terveystietojen perusteella tehtävään arviontiin, joten oriille myönnettiin jalostukseenkäyttöoikeus poikkeusluvalla vuodelle 2020

-      R- ja P-suunnan suomenhevosten osalta oriiden jalostusarvostelu ei ole edellytys oriin jalostuskäytölle. Näiden oriiden osalta niiden arvostelussa on käytettävissä suvun ja suoritusten tiedot, joiden perusteella oriille voidaan hyväksyä poikkeusluvalla vuodelle 2020

-      Nuorten ratsuhevosten ja ratsuponien jalostusarvostelu perustuu suorituskyvynkokeeseen. Suorituskyvynkokeen osalta on tehty päätös testin lyhentämisestä yksipäiväiseksi, mutta oriille ei voida myöntää jalostukseenkäyttöoikeutta ilman testin suorittamista.  

-      Ponioriiden osalta jalostukseen hyväksyminen perustuu useimmilla roduilla jalostusarvostelutilaisuudessa tehtävään arvosteluun, joten niiden osalta poikkeusmenettelyä ei voida käyttää. Tarvittaessa mietitään rotukohtaisia tarkennuksia. 

 

Suomen Hippos seuraa tarkasti viranomaisten ohjeistuksia ja on valmis tekemään nopeitakin päätöksiä tilanteen muuttuessa. 


Lisää aiheesta:


Ohjeistukset talleille koronavirustilanteessa – seuraa viranomaisviestintää (16.3.2020)

Muutoksia Suomen Hippoksen ja hevosjalostusliittojen järjestämiin tapahtumiin (16.3.2020)

Suomen Hippoksen ohjeistukset kokoontumiskäytäntöihin (13.3.2020)

Hippos toivoo asiakkaiden käyttävän sähköisiä palveluita (13.3.2020)

Ravit ja jalostustapahtumat järjestetään Suomessa toistaiseksi ilman yleisöä (12.3.2020)

 

Lisätietoja aiheeseen liittyen Suomen Hippoksesta antavat:

 

Vesa Mäkinen, toimitusjohtaja
vesa.makinen@hippos.fi
p. 040-532 8923

 

Tuomo Pekonen, kilpailupäällikkö

tuomo.pekonen@hippos.fi

p. 040-557 3889

 

Minna Mäenpää, jalostusjohtaja

minna.maenpaa@hippos.fi

p. 040-511 2067