Hyppää sisältöön

Kymi Grand Prix’ssa starttaava Short In Cash päättää omistajiensa pitkän odotuksen – ”Tosi iso juttu, kun päästään paikan päälle jännittämään”

Short In Cash. Kuva:Lars Jakobsson

Ruotsalaisen Björn Goopin valmentama Short In Cash on urallaan menestynyt Ruotsissa sekä Ranskassa, mutta omistajiensa kotimaassa ori nähdään ensimmäistä kertaa. Lähtö on erityisen jännittävä hevosen taustajoukkoihin lukeutuvalle Saara Iivarille.

Kouvolan ravivuoden helmi Kymi Grand Prix kerää lähtöauton taakse Euroopan parhaita lämminveriravureita. Suomessa valmentautuvista hevosista lähtöön osallistuvat Grainfield Aiden, Next Direction, Willow Pride sekä MAS Champ. Suomalaisväriä lähtöön tuo myös Short In Cash, jonka taustalta löytyvät suomalaisomistajat Stall Nikkanen Oy ja MP Silva Oy.

Ready Cashin poika on ihastuttanut otteillaan ja lauantaina sitä odottaa kenties uransa tähänastisesti kovin lähtö, kun Euroopan raviliiton UET:n Trotting Master –kilpailusarjan ylimpään Group I –luokkaan lukeutuva Kymi GP on vuorossa. Viime vuonna kilpailun voitto matkasi Short In Cashin valmentajan Björn Goopin talliin, kun Vitruvio hallitsi lähdön tapahtumia keulasta.

Valmentajalta löytyy luottoa omaansa, ja samoin sitä löytyy myös omistajaportaasta.

”Kouvolan ravirata on saanut todella upean päälähdön kasaan ja hienossa porukassa ollaan mukana. Meillä on hevosen kykyihin totta kai iso luotto. ”Sulolla” on ollut välillä huonoa tuuria matkassa, mutta silloin kun se on päässyt näyttämään, niin kykyjä löytyy. Se on myös rauhoittunut paljon, eikä se ole enää samanlainen kuumakalle kuin nuorena. Goop on saanut sen semmoiseen tasapainoon, ettei tätä tarvitse niin paljoa tässä kaiken lisäksi jännittää”, omistajiin lukeutuva Saara Iivari tunnelmoi.

Euroopan kaviourilla meritoitunut ravuri on noussut avoimen tason oville juuri maailmaa kurittaneen koronaviruksen aikana, joka on omilta osin vaikeuttanut omistajien ravireissujen tekoa. Kouvolan startti onkin usealla tavalla tunteikas hetki.

”Olen itse päässyt viimeksi katsomaan hevosen juoksua Prix d’Amerique –viikonloppuna vuonna 2020 ja sen jälkeen lähtöjä on katsottu livelähetyksien kautta. Juoksu on silläkin tavalla tosi iso juttu, kun päästään paikan päälle jännittämään”, Iivari kertoo.

”Tällä hetkellä kovasta jännityksestä huolimatta on tosi hyvät fiilikset, toki hevosten kanssa voi aina sattua mitä vaan. Yleensä noin viikko ennen Sulon starttia alkaa meillä omistajaporukassa Whatsapp-viestit laulaa, ja nytkin taitaa olla useita kymmeniä lukematta.”

Suomalaisille ravien aktiiviseuraajille Short In Cashin nimi on tullut tutuksi, mutta suurelle yleisölle hevonen on vielä kääntämätön kortti. Kaikki välineet menestykseen ovat kuitenkin olemassa.

”Sulo lopettaa yleensä todella hyvin ja se on hurjan sitkeä hevonen. Pitkiltä matkoilta on tullut aika hyvin menestystä ja nopeutta on tullut myös viime aikoina lisää. Juoksunkulkuun emme voi vaikuttaa, mutta siitä lähdetään, että hyvä tulee”, Iivari kommentoi luottavaisena.

Kaikki alkoi ratsastusharrastuksesta

Saara Iivarin käytännön hevosharrastuksessa tärkeässä roolissa on Taavi-ruuna, jolla Iivari kisaa esteissä. Tuomarinkartanon Ratsastusopistolla harjoitteleva kaksikko valmistautuu parhaillaan tuntiratsastajien SM-kilpailuihin. Kuva: Mila Cronvall

Short In Cashin kasvattaja Stall Nikkanen Oy:n takaa löytyy Saara Iivarin isä Tapio Nikkanen. Ruotsiin keskittynyt ravihevosten kasvatustoiminta käynnistyi vuosituhannen alussa, ja Short In Cashin lisäksi suomalaisella raviyleisölle tutuiksi on tullut varsinkin Shorthanded Goal, joka kilpaili uransa loppuvaiheessa menestyksekkäästi Suomen ja Ruotsin kaviourilla.

Nikkasten perheen hevoset ovat vieneet mennessään, ja kaikki sai alkunsa, kun Saara aloitti ala-asteikäisenä ratsastamaan. Tyttären innostus tarttui myös vanhempiin.

Iivari ei leimaudu sen enempää ravi- tai ratsupuolelle, vaan helsinkiläinen viihtyy molempien lajien parissa.

”Se on jännä evoluutio. Minut laitettiin alakouluikäisenä ratsastuskouluun ja vanhemmat varmaan ajattelivat, että vähän ujolle lapselle löytyy tallilta kavereita. Jäin sitten koukkuun harrastukseen ja aika nopeasti vanhempanikin kävivät alkeiskurssin. Iisalmessa asuessamme meillä oli oma talli pihassa aina minun ylioppilaskirjoituksiin asti ja perheestä kolme neljästä ratsasti”, Iivari kertoo.

Perheen kiinnostus hevosia kohtaan kasvoi siihen pisteeseen, että kasvatustoiminta tuntui luonnolliselta jatkumolta. Rakkaus hevosia kohtaan ei rajoittunut pelkästään ratsastukseen, vaan ravit tulivat kuin väistämättä mukaan kuvioihin.

”Ensimmäinen ratsutammamme oli niin hienoluontoinen, että äitini halusi teetättää sillä varsoja. Isäni kiinnostui raveista ja siihen puoleen hurahdettiin ihan samalla tavalla. Tällä hetkellä kuitenkin kasvatustoiminta keskittyy ravureihin”, Iivari taustoittaa.

Helsingissä asustavalle Iivarille hevoset ovat vahvasti läsnä arjessa. Talliarki tarjoaa oivat puitteet paikoittain hektisten työkiireiden rinnalla.

”Tällä hetkellä käyn kolme-neljä kertaa viikossa ratsastamassa tunneilla tai itsenäisesti. Monesti minulta kysytään, että mitä minä hevosten kanssa niin paljon luuhaan, niin siihen on selkeä vastaus. Mikään ei maadoita ihmistä niin hyvin, kuin tallilla oleminen.”

Ravi- ja ratsupiirien yhtäläisyydet saattavat tuntua paikoin kaukaisilta, mutta Iivarille kaiken keskiössä on hevonen.

”Jos lajien välillä esiintyy jotain vastakkainasettelua, niin sen voi unohtaa. Kaikki puuhaaminen hevosten kanssa on antoisaa, oli kyseessä kumpi tahansa laji. Hevosihmisenä oppii taitoja, joista olen huomannut olevan hyötyä arjessa ja aina työelämässä asti.”

Käytännön raviharrastus on Iivarilla ollut tovin tauolla, mutta ravikoulun kurssille ilmoittautuminen on ollut enemmän kuin lähellä.

”Olin lukioikäisenä yhden kesän ravitallilla töissä Ruotsissa, jossa minulla oli pari passihevosta. Ne olivat kuntoutuvia hevosia, ja sain ratsastustaustani myötä myös ratsastaa niillä. Tänä keväänä olin ravikouluun yhteydessä, että olisimme parin ratsastuskaverin kanssa tulleet kurssille, mutta korona sotki silloin suunnitelmia. Omistaminen on tosi mukavaa, mutta käytännön puolesta saisi tarkempaa ymmärrystä esimerkiksi varusteista. Eli ehdottomasti käytännön ravipuoli kiinnostaa”, Iivari kertoo.

Syyt vuosia kestäneeseen hevosharrastukseen löytyvät ihmisten ja hevosten ainutlaatuisesta yhteydestä.

”Kaikki ne elämykset mitä hevoset antavat sekä eläimen ja ihmisen välille muodostuva yhteys. Minulla on parhaillaan kaksi tuntiratsukaveria, joita säännöllisesti ratsastan ja se yhteisen sävelen löytyminen on todella kiehtovaa. Tässä lajissa ei ole koskaan valmis. Koen asian niin, ettei ole huonoa hevosta, vaan on epäsopiva ratsastaja. Tuntiratsastajankin statuksella voi kehittyä ja laji haastaa tosi monella tavalla. Se on uniikkia ja samalla lajin hienoimpia puolia.”

”Se on uskomaton tunne, kun avaat karsinan oven, ja kaikki arkihuolet unohtuvat saman tien. Kaikki hevosihmiset varmasti ymmärtävät mitä tarkoitan”, Iivari tiivistää perimmäiset syyt harrastukselleen.

Lauantain ravitunnelmaan virittäydytään perjantain Kymi GP –etkoilla, kun Kouvolassa ravataan tasokkaat yhdeksän lähdön iltaravit kello 18.00 alkaen.

Lisätietoja viikonlopun raveista löytyy Kouvolan raviradan verkkosivuilta

Tutustu Kymi GP -ravien lähtölistoihin

Kymi Grand Prix, 19.6.2021, kello 16.47

1. Aetos Kronos / Magnus A Djuse
2. Grainfield Aiden / Hannu Korpi
3. Ce Bello Romain / Anthony Barrier
4. Valokaja Hindö / Nicolas Bazire
5. MAS Champ / Santtu Raitala
6. Willow Pride / Ari Moilanen
7. Next Direction / Iikka Nurmonen
8. Delia du Pommereux / David Thomain
9. Short In Cash / Björn Goop
10. Seismic Wave / Hannu Torvinen