Hyppää sisältöön

Kylmäveristen PM-monté Kouvolassa

V75-ravien yhteydessä Kouvolassa 12.11. ajetaan kylmäverihevosten montén Pohjoismaiden mestaruus. Kilpailuun osallistuu hevosia Suomesta, Norjasta ja Ruotsista. Kylmäverihevosten Pohjoismaiden mestaruus-kilpailu järjestetään nyt neljättä kertaa.

Montén PM on lauantain V75-ravien kymmenes lähtö. Kesällä kuninkuusraveissa SM-montén voittanut Pilssi lähtee paalulta matkaan ohjaksissaan Virpi Kuossari. Lähdön suosikiksi noussee kuitenkin Norjalainen, liki 1 300 000 euroa ansainnut, huippuori Moe Odin. Moe Odin on nähty suomessa kilpailemassa kahdesti aikaisemminkin, Turun PM-kisassa. Niissä ori on sijoittunut vuonna 2006 toiseksi ja vuonna 2007 kuudenneksi.

Kouvola tarjoaa ohjelmaa myös ravien jälkeen PM-bileiden merkeissä. Illan aikana käydään myös kaikille avoin Megatähti 2012 karaokekilpailun karsinta.

PM-montén käsiohjelma löytyy Heppa-järjestelmästä.

PM-monté on kolmen maan vuorollaan järjestämä kilpailu sekä suomenhevosille että norjalaisille ja ruotsalaisille kylmäverisille ravihevosille. Kylmäveristen historiallinen ensimmäinen montén Pohjoismaiden Mestaruus kisa ajettiin Suomessa 2008, josta kyseinen kilpailu sai alkunsa kiertäväksi kansainväliseksi lähdöksi Pohjoismaiden kesken. Vuonna 2009 se ajettiin Ruotsissa ja vuonna 2010 Norjassa.


Edellisvuosien kolme parasta

Suomi, Turku 26.9.2008;

Lykke Knut*/Liv Pedersen 24,9               Norja

Atom Lynet*/Line Gundersen 25.2               Norja

Rillaus/Kati Mäenpää 25,8               Suomi

Ruotsi,Bergsåker 25.9.2009;

Megarama*/Liv Pedersen 27.6               Norja

Bodbåckslappen*/Linda Hedström 27.8               Ruotsi

Knardal Elden*/Hanne Borgli 28.6               Norja

Norja,Biri 3.9.2010;

Atom Lynet*/Line Gundersen                 24.6               Norja

Moe Odin*/Johanne Ulrica Overaasen 24.7               Norja

Lykke Knut*/Liv Pedersen                       24.7.              Norja