Hyppää sisältöön

Kuopion ravit 28.3. on peruttu rataolosuhteiden takia

Kuopion tämän illan Pilvenmäki Special -karsinta on siirretty ajettavaksi huomenna Kaustisen lounasravien viimeisenä lähtönä.

Torstai-illan ravit Kuopion Sorsasalossa 28. maaliskuuta jouduttiin perumaan rataolosuhteiden vuoksi. Radan tiedotteessa kerrotaan, että radalla ei olisi vallitsevissa olosuhteissa pystytty takaamaan turvallisia kilpailuolosuhteita. 


Radalla kokoonnuttiin tarkastelemaan kaviouran tilannetta tänään aamupäivällä. Mukana olivat ratamestarit Kaarlo Partanen, Mikko Rissanen ja Seppo Tikka, kilpailueläinlääkäri Krisse Koikkalainen, ravien valvoja Jani Jonninen sekä Kuopion raviradalta toimitusjohtaja Marita Huttunen ja kilpailusihteeri Hannu Ala-Korpi. Ravivalmentajista mukana olivat Jukka-Pekka Kauhanen ja Tuomas Pakkanen. Päätös ravien perumisesta oli yksimielinen. 


"Kaviouran kuntoa arvioitiin ja ennustetta illan keliolosuhteille puntaroitiin tarkasti. Kuopion säätila muuttuu tänään siten, että lämpötila ei mene pakkasen puolelle yöksi, myös mahdollista heikkoa vesisadetta voi olla päivän aikana", toimitusjohtaja Huttunen kertoo radan tiedotteessa.


"Rata on pääsääntöisesti hyvässä kilpailukunnossa, mutta sieltä löytyy 2–3 kohtaa, jotka voivat sulaa lämpötilan noustessa illan aikana ja aiheuttaa näin ongelmia. Tätä riskiä emme halunneet ottaa. Joensuun, Mikkelin ja Jyväskylän raviradat ovat samassa sulamistilanteessa, joten emme voineet siirtää raveja lähiradoille. Saimme eilen Suomen Hippoksesta aikaa tarkastella sulamisen etenemistä tälle päivälle kello 12 saakka."


Kuopion illan Pilvenmäki Special -karsinta ajetaan huomenna Kaustisen lounasravien kuudentena lähtönä. 


Lisätietoja:


Marita Huttunen

Toimitusjohtaja, Kuopion ravirata

marita.huttunen@kuopionravirata.fi

050 522 9799