Hyppää sisältöön

Kuninkuusravien sunnuntain lähtölistat vilisevät huippuhevosia – Parvelan Retu hakee Pikkukunkusta jatkoa huimalle voittoputkelle

Kuninkuusravien pääkilpailuiden ratkaisujen hetket nähdään perinteisesti sunnuntaina, kun viimeisinä osalähtöinä ajetaan jännittävät 3100 metrin koitokset. Päätösmatkan sekä mailin kuninkuuskilpailujen lisäksi sunnuntai pitää sisällään mm. viisivuotiaiden suomenhevosten Pikkukunkku-lähdön, jossa Parvelan Retu hakee jatkoa huimalle voittoputkelleen. Lämminveristen puolella jännitetään avoimen tammalähdön tapahtumia sekä ihastellaan viisivuotiaiden lämminveristen suorituksia. A ja B-ponien Suomen mestaruudet aloittavat hienon päivän kello 12.15.

Parvelan Retu hakee kunkkarisunnuntailta jatkoa huimalle voittoputkelleen. Kuva:Hippos/Ida Laine

Seinäjoen Kuninkuusravien sunnuntaipäivä on täynnä mielenkiintoisia lähtöjä. Sunnuntai kilpaillaan pääkilpailuiden osalta räväkät 1609 metrin ryhmäajot sekä koko viikonlopun huipentavat 3100 metrin ryhmäajot. Kuninkuusraveissa menestyäkseen vaaditaan kaikilta kolmelta osamatkalta vahvat suoritukset. Esimerkiksi vuoden 2012 Kuninkuusraveissa Erikasson ei voittanut yhtään osamatkaa, mutta nousi vahvojen ja tasaisten esitysten siivittämänä ravikuninkaaksi.

Kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen avausmatkojen rata-arvonnat suoritetaan lauantaina 25.7. Joensuun Ravilauantain TotoTV-lähetyksessä. Sunnuntain mailin matkalla lähtöpaikat ovat lähtöriveittäin käänteiset lauantaihin nähden, ja viimeiselle 3100 metrin matkalle hevosille valitaan lähtöpaikat senhetkisen tilanteen mukaisessa järjestyksessä.

Pääkilpailuiden lisäksi sunnuntaina nähdään perinteinen viisivuotiaiden suomenhevosten Pikkukunkku-lähtö, jossa selkeän ennakkosuosikin viitan saa ylleen Parvelan Retu. Peräti 20 lähtöä putkeen voittanut lahjakkuus kilpailee oriveteläisen Petri Laineen tallista käsin. Tasokkaassa ikäluokkaluokkalähdössä Parvelan Retu saa vastaansa viime kauden ykköskilpakumppaninsa Stallonen, joka tekee loukkaantumisen jälkeen paluuta parrasvaloihin. Ossi Nurmosen valmentama lahjakkuus sairastui alkuvuodesta vaaralliseen suolikiertymään, mutta toipuminen on sujunut hyvin. Jukka-Pekka Kauhasen valmentama sekä ohjastama Säihkeen Sähinä on taas ollut tänä vuonna erinomaisessa vireessä ja on juoksun onnistuessa jälleen korkealla.

Sunnuntaina nähdään myös hienoja lämminveriravureiden lähtöjä.

Avoimessa lämminveristen tammalähdössä Markku Niemisen valmentama Willow Pride on yksi lähdön suurimmista suosikeista. Mikkelissä kärkisijat karkasivat lähtölaukkaan, mutta kunto vaikuttaisi olevan edelleen kohdillaan. Suomen ravikilpailuissa tyylikkäästi alkukesän aikana debytoinut In Royalty Boko ei kokeneempiaan kumartele. Tästä osoituksena on mm. Jouni Kaikko Memorialin voitto Kymi GP -raveissa, jossa Marjo Kivimaan valmentama tamma jätti taakseen mm. Willow Priden. Tapio Lehtorannan valmentama Free Me on esiintynyt mainiosti tämän vuoden tammalähdöissä, mutta täysosuma on jäänyt vielä odottamaan itseään.

Lämminveristen viisivuotislähdössä Harri Koivusen tallin tuore tulokas Tito C.A. hakee vielä uransa ensimmäistä täysosumaa Suomesta. Avoimissa lähdöissä esiintynyt ruuna pääsee Seinäjoella näyttämään kyntensä ikätovereitaan vastaan. Edellisessä Vermon startissa Tito C.A. kävi tiukan kamppailun lähdön voitosta tammatähti Peanutsin kanssa, jääden niukasti toiseksi. Antti Ojanperän valmentama Mas Champ on voitokas kilpailija, joka nähdään alati voittokamppailussa. Sunnuntain viisivuotislähdön lisäksi Mas Champ kilpailee Seinäjoella myös lauantaina. Jouko Paavolan Troopers taas hakee kotiradallaan jatkoa voitokkaalle kaudelleen. Tänä vuonna voittoja on kertyny jo kuusi kappaletta.

Kuninkuusravien sunnuntai alkaa kello 12.15 tasokkailla A-ponien Suomen mestaruus -lähdöillä. Mikkelin Pienmestaruudessa tiukan kamppailun voitosta kävivät Maria Kiukaksen ohjastama Thorvald sekä Oona Halmeen ohjastama Pomona II ja Seinäjoella valjakot kohtaavat jälleen. Thorvaldia valmentaa Julia Kiukas ja Pomona II Mats Havulehto.

B-ponienkin Suomen mestaruudessa nähdään Mikkelissä tiukan voittokamppailun käynyt kaksikko. Tuolloin Suomessa lähes kaksi vuotta tappiottomana kilpaillut Pinja Iltasen ohjastama sekä valmentama Miniatyr ohitettiin viime metreillä Eveliina Hietasen ja Eragonin toimesta.

Perjantain lähtölistat >

Lauantain lähtölistat >

Sunnuntain lähtölistat >

Kuninkuusravit.fi>