Hyppää sisältöön

Kuninkuusravien perjantain ja lauantain lähtölistat on julkaistu

yleiskuva kuninkuusraveista

Kuva: Hippos/Ville Vuorinen

Seinäjoella 30.7.-1.8. järjestettävien Kuninkuusravien perjantain ja lauantain ravien lähtölistat on julkaistu päälähtöjä lukuun ottamatta. Lauantain mielenkiintoisimpiin lähtöihin lukeutuvat suomenhevosten montén SM-finaali sekä 4-vuotiaiden suomenhevosten Pikkuprinssi.

Seinäjoen Kuninkuusravien ensimmäisten kilpailupäivien osallistujat ovat selvillä, kun perjantain ja lauantain 30.-31.7. lähtölistat julkaistiin torstaina. Lähtölistoista puuttuvat vielä kuninkuus- ja kuningatarkilpailujen avausmatkojen lähtölistat, sillä ne valmistuvat tulevana lauantaina lähtörata-arvonnan jälkeen. Lähtörata-arvonta suoritetaan Joensuun ravilauantain TotoTV-lähetyksen yhteydessä.

Kuninkuusravit käynnistyvät jo perinteeksi muodostuneilla perjantairaveilla, jotka alkavat tänä vuonna jo kello 14. Päivän aikana kilpaillaan 8 lähtöä, joista ennakkoon yksi mielenkiintoisimmista on nuorten kylmäverihuippujen kohtaaminen Pohjolan 6-vuotispokaalissa. Ykkösradalta lähtöön ampaiseva ikäluokkansa supertähti Parvelan Retu saa kotimaan ikätovereiden lisäksi vastaansa Jan-Olov Perssonin valmentamat ruotsalaiset Guli Royn sekä B.W. Runen. Kylmäveristen lähdön lisäksi perjantaina jännitetään muun muassa 4-vuotiaiden Kasvattajakruunun alkueriä.

Perjantain ravien jälkeen raviradalla järjestetään suomenhevosten varsahuutokauppa kello 17.30 alkaen. Myynnissä on 11 2-3-vuotiasta suomenhevosta.

Perjantain lähtölistat

Varsahuutokauppa

Lauantaina 31.7. Seinäjoella ajetaan 12 lähtöä sekä A-ponien montén Suomen mestaruus. Ponilähtö ajetaan päivän ensimmäisenä kello 10.15, yleisöportit raviradalle avautuvat kello 9.00.

Päivän ensimmäisessä hevosten lähdössä jaossa on suomenhevosten montén SM-titteli, jota tavoittelee 16 valjakkoa. Viivalla ovat muun muassa vuoden 2019 Suomen mestarit Ato ja Hanna-Kaisa Kärkkäinen sekä tuoreemmista montéhevosista Josveis, joka on aloittanut montéuransa tänä vuonna kolmella voitolla Nelly-Janiika Korpikosken ohjastamana.

Lauantaina vauhtiin pääsevät myös nuoret suomenhevoset, jotka kohtaavat nelivuotiaiden Pikkuprinssi-lähdössä. Kirkkaimpana ennakkosuosikkina loistaa kaikki uransa yhdeksän starttia voittanut Petri Laineen valmentama Siirin Valtsu, jota haastaa muun muassa vuonna 2017 syntyneiden suomenhevosten kärkiajan 26,9a Pikkupelimanni-ajossa juossut Vieskoff.

Kuningatar- ja kuninkuuskilpailujen avausmatkat juostaan lauantaina 9. ja 10. lähtöinä kello 16.15 ja 16.50. Avausmatkojen rata-arvonta suoritetaan lauantaina 24.7. ja se esitetään Joensuun Ravilauantain TotoTV-lähetyksessä. Ravilähetys käynnistyy kello 14.00 ja lähtörata-arvonnat näytetään lähtöjen 8 ja 9 jälkeen.

Hevoset arvotaan lähtöihin siten, että kilpailuun valituista hevosista kahdeksan tänä vuonna ilmoittamispäivään mennessä nopeimman ajan juossutta arvotaan eturiviin radoille 1‐8 ja neljä muuta takariviin radoille 9‐12. Mailin matkalla sunnuntaina lähtöradat ovat lähtöriveittäin käänteiset lauantain 2100 metrin lähtöön verrattuna. Kahdella ensimmäisellä matkalla parhaan yhteenlasketun ajan saavuttanut valjakko valitsee sunnuntain 3100 metrin matkalle lähtöratansa ensimmäisenä, toiseksi parhaan yhteisajan saavuttanut valjakko toisena ja niin edelleen. Jos yhteenlaskettu aika on sama, valintajärjestys ratkaistaan arpomalla.

Kuninkuusravien sunnuntain lähtölistat valmistuvat perjantaina 24.7.

Kuninkuusravien lauantain lähtölistat

Kuninkuusravit.fi