Hyppää sisältöön

Kuninkuusravien osamatkojen palkintosummat kasvavat

Tänä vuonna kuninkuusravien kuningas- ja kuningatarkilpailujen kilpailulähdöissä maksetaan 15 000 euron ykköspalkinnot. Kasvua viime vuoteen on 3000 euroa per lähtö.

akaasia maalintulo
Arkistokuvassa Akaasian maaliintulo kuninkuusraveissa 2016. Kuva: Suomen Hippos ry.

Kokonaiskilpailun palkintosumma on edelleen 45 000 euroa, jolloin hevosen on kaikkiaan mahdollista voittaa yhteensä 90 000euroa.

"Heti muutaman viikon jälkeen Vermon Kuninkuusraveista alkoi tulemaan puheluita minulle, että kaikki radat, jotka ovat hakeneet Kuninkuusravien järjestämisoikeutta ovat luvannanneet tarkistaa  pääkilpailuiden osalähtöjen palkintoja.

Päätimme ryhtyä toimeen ja lupasin hevosenomistajille, että asia käsitellään raviradan  hallituksen kokouksessa.  Hallitus keskusteli asiasta ja  hyväksyi asian.  Palkinnot nostettiin täten kuninkuus ja kuningatarkilpailun osalähtöihin 12 000 eurosta 15 000 euroon.

Mielestäni tämä on hyvä uudistus, että myös osalähtöjen osallistujat kilpailevat myös osalähtöjen voitosta eikä vain Kuninkuusravien kokonais palkintosummaa ajatellen.", sanoo Rovaniemen raviradan puheenjohtaja Matti Rajaharju.

Kuninkuusravien palkintosummat kasvavat korotuksen myötä kaikkiaan 45 000 euroa. Yhteensä viikonlopun aikana maksetaan palkintoina 600 000 euroa. Rovaniemen kuninkuusravit järjestetään heinäkuun lopussa Mäntyvaaran raviradalla.

Lisätietoja:

Matti Rajaharju
Puheenjohtaja - Rovaniemen ravirata Oy 
puh. 0400 688 520

Rovaniemen ravirata
Toimitusjohtaja
Tapani Enbuske
puh.  040 183 5338