Hyppää sisältöön

Kuninkuusravien huutokauppa

Vermon Kuninkuusraveissa perjantaina 4. elokuuta järjestettävään varsahuutokauppaan ilmoitettiin määräaikaan mennessä 15 varsaa.

"Tämän vuoden huutokaupassa on yksiselitteisesti erinomaisia isä- ja emälinjoja ja sitä kautta erittäin potentiaalisia tulevaisuuden tähtiä. Kai yksinkertaistettuna voisi sanoa, että mikäli juoksijan haluaa, kannattaa sitä ehdottomasti lähteä tästä huutokaupasta hakemaan." kertoo kokenut kunkkarimeklari ja myös Vermon huutokaupan pääorganisoija Lauri Hyvönen.

 

Huutokauppaluettelo tullaan julkaisemaan Kuninkuusravien kanavissa kesän aikana.


vermovarsahuutokauppaVarsahuutokaupassa mukana mm. ravikuningas-Vitterin emästä Aneliattaresta oleva Salpaus Seppo (I.P.Lento – Aneliatar). Kuva Kati Saukkonen.